Kissan kuopparinnan hoito lastalla ja rintalastan tukiompeleilla – kirjallisuuskatsaus ja tapausselostus
Tiivistelmä
Kuopparinta on rintalastan ja kylkiluiden rustojen synnynnäinen kehityshäiriö, jossa rintakehä madaltuu. Kuopparintaa tavataan esimerkiksi kissoilla, koirilla ja ihmisillä.
Kissoilla kuopparinta voi aiheuttaa hengitystieoireita, kuten kohonnutta hengitystiheyttä, hengenahdistusta ja rasituksensietokyvyn heikkenemistä, mutta se voi olla myös oireeton. Diagnoosi tehdään joko tunnustelemalla rintalastaa tai rintaontelon röntgenkuvan tai tietokonetomografiatutkimuksen avulla.
Oireet ilmenevät usein nuorella iällä. Vakavat tapaukset vaativat leikkaushoitoa. Yleisimmin käytetyssä leikkausmenetelmässä ihon läpi asetetaan tukiompeleet rintalastan ympäri ja sidotaan ulkoiseen lastaan. Koska rintalastan ja kylkiluiden rustoisten osien joustavuus vähenee iän myötä, on lastahoitoa suositeltu käytettäväksi alle 4 kuukauden ikäisillä pennuilla.
Esittelemme potilastapauksen, jossa 5,5 kuukauden ikäisen kissanpennun kuopparinta hoidettiin onnistuneesti lastalla ja rintalastan tukiompeleilla. Potilaalla oli todettu sydämen ultraäänitutkimuksessa oikean eteisen laajentuma, joka korjaantui leikkaushoidon jälkeen.
Summary
Pectus excavatum is a congenital deformity of the sternum and costocartilages. It can cause dorso-ventral narrowing of the thoracic cavity, which results in respiratory signs such as dyspnea, increased respiratory rate and exercise intolerance. Cats with pectus excavatum can also be asymptomatic.
The diagnosis is based on palpation, thoracic radiography or computed tomography imaging. Signs occur at an early age. Severe cases require surgery. In the most commonly used surgery, percutaneous sternal sutures are placed around the sternum and attached to an external splint. Due to the elastic nature of the juvenile sternum and costocartilages, treatment with a splint and sternal sutures has been recommended to be performed before age of 4 months.
We describe a case where a 5,5-month-old kitten with pectus excavatum was treated successfully with a splint and sternal sutures. In addition, the patient was diagnosed with right atrial enlargement preoperatively, which subsided after the surgery.
Ydinkohdat
- Kuopparinta on synnynnäinen kehityshäiriö, jossa rintalasta painuu sisäänpäin madaltaen rintaonteloa.
- Oireet, kuten heikentynyt rasituksensietokyky, tihentynyt hengitys ja korostuneet hengitysäänet, ilmenevät kasvuiässä, mutta kissat voivat olla myös oireettomia.
- Diagnoosi voidaan tehdä rintalastan tunnustelulla ja rintaontelon röntgen- tai tietokonetomografiatutkimuksella.
- Kirurgisella hoidolla pyritään palauttamaan rintakehän normaali tilavuus käyttämällä lastaa ja rintalastan tukiompeleita.
- Esittelemme potilastapauksen, jossa 5,5 kuukauden ikäisen kissanpennun kuopparinta hoidettiin onnistuneesti lastalla ja rintalastan tukiompeleilla.
