Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista

Maksamadoista, jälleen

Pienen maksamadon löytyminen sisämaasta keväällä 2020 saattoi olla hiukan virhediagnoosi. Vielä pienempiä kalaperäisiä maksamatoja löytyi uusilta alueilta.

Lehden numerossa 5/2020 kerrottiin pienestä maksamadosta (Dicrocoelium dendriticum) savolaisessa nautakarjassa. Parasitologinen diagnostiikka on usein todennäköisyysdiagnostiikkaa, ja etenkin pelkästään loisen aiheuttamien muutosten makroskooppiseen tarkasteluun perustuen epätarkkaa.

Siksi tarkastuseläinlääkäri Matti Kaikkonen päätti joulukuussa samasta karjasta teuraaksi tulleesta erästä lähettää varmemmaksi vakuudeksi näytteet parasitologian laboratorioon Ouluun.

Kaikissa yhdeksässä maksassa oli selvä sappitietulehdus, mutta pieniä maksamatoja ei löytynyt.

Sen sijaan maksoissa havaittiin yksittäisiä isoja maksamatoja (Fasciola hepatica). Tämän perusteella vaikuttaa mahdolliselta, että toukokuussa maksojen hylkäykseen johtaneet sappitietulehdusmuutokset olivatkin ison maksamadon aiheuttamia.

Näin ollen pienen maksamadon tunnettu esiintymisalue Suomessa rajoittuu edelleenkin etelä- ja lounaisrannikolle ja saaristoon.

Lihantarkastusnäytteiden lähettäminen Ruokaviraston laboratorioihin on tarkastuseläinlääkärille lisävaiva, joka voi useinkin kannattaa nähdä. Siksi olisi hyvä aina pyrkiä pitämään saatavilla styrox (solupolystyreeni)-laatikoita ja kylmävaraajia.

Suomessa on tavattu kahta lajia kalaperäisiä Opisthorchiidae-heimon maksamatoja. Kummallakin lajilla on laaja pääisäntäkirjo, johon kuuluu erilaisia kalaa syöviä nisäkkäitä.

Metorchis bilis loisii myös merikotkissa ja ainakin muualla myös muissa petolinnuissa ja merimetsoissa. Sen tiedetään aiheuttavan Siperiassa ihmisille sappitietulehduksia.

Pseudamphistomum truncatum -maksamatoja on Ruotsissa löydetty yleisesti Itämeren harmaahylkeistä. Madon prevalenssi nousi vuosina 2002–2013 noin viidestä prosentista kahteenkymmeneen prosenttiin. Suomessakin matoa on löydetty Itämeren norpista ja halleista. Venäjällä sitäkin on tavattu ihmisillä.

Pääisännässä kalaperäiset maksamadot voivat elää jopa vuosikymmeniä erittäen koko ajan ulosteisiin munia. Ensimmäisenä väli-isäntänä kummallakin maksamatolajilla on makeanveden kotilo, usein Bithynia-suvun hoikkasarvikotilo, joita Suomessa tavataan ympäri maata, mukaan lukien rannikon murtovesialueet.

Toinen väli-isäntä on särkikala, jonka lihaskudokseen loisen metakerkaria-toukat asettuvat. Pääisäntä saa tartunnan syömällä raakaa särkikalaa. Kypsentämällä metakerkariat kuolevat, mutta tähänastisen vajavaisen tutkimuksen perusteella on voitu päätellä sen verran, että kypsennyksen täytyy olla varmasti läpikotaista. Sama koskee loisten tappamista pakastamalla; kotipakastimissa kalaa pitäisi pitää vähintään viikon.

Perinteellinen tönkkösuolaus (n. 15–20 % NaCl) tappanee toukat tehokkaasti, mutta graavisuolaus tai kalan marinointi (esimerkiksi carpaccio tai ceviche) jättää loiset henkiin odottamaan pääisäntään pääsyä.

Kumpaakin maksamatolajia on tavattu satunnaisesti Ruokaviraston pienpetotautiseurannassa Kymenlaakson ketuissa ja molempia löytyi Helsingin yliopiston ja Ruokaviraston  tutkimuksessa Kotkan edustalta pyydetyissä särjissä. Pseudamphistomum-metakerkariat olivat kaloissa yleisiä.

Syksyllä Ruokavirastossa todettiin kissalla harvinainen sappiteiden voimakas imumatotartunta. Kyseessä oli aikuinen maatiaiskissa, joka oli noin kuukautta aikaisemmin loukutettu isommasta kissapopulaatiosta läntisellä rannikolla. Löydettäessä kissalla oli myös pennut.

Ennen lopetusta kissalla havaittiin eläinsuojeluyhdistyksen hoivissa väsyneisyyttä ja vatsan epämääräistä turvottelua. Ruumiinavauksessa kissan maksan sappitiet olivat voimakkaasti laajentuneet ja paksuseinäiset, ja sappiteiden sisällä todettiin runsaasti sameaa harmahtavaa eritettä.

Histologisessa tutkimuksessa nähtiin laajentuneissa sappiteissä runsaasti imumatoja. Sappiteiden seinämissä todettiin epiteelin voimakasta liikakasvua, krooninen tulehdus sekä hyvin voimakasta sidekudostumista.

Tarkemmassa loistunnistuksessa imumato tunnistettiin P. truncatum -lajiksi. Kissojen ja koirien tartuntoja pidetään Euroopassa satunnaisina. Suomessa on Kymenlaaksosta aiemmin todettu yksi kissan maksamatotartunta, mutta madon lajia ei silloin saatu tunnistetuksi.

Monivaiheisen elämänkierron vuoksi maksamato ei voi tarttua suoraan kissasta toiseen ja siten tutkitun kissan pennut eivät ole voineet saada tartuntaa emältään.

Tartunta ei voi myöskään tarttua suoraan eläimestä ihmiseen. Tutkittu kissa oli peräisin suuresta kissapopulaatiosta, jossa ruokinnan laatu on todennäköisesti ollut puutteellista ja sisältänyt raakaa kalaa.

Loinen vaeltaa ja asettuu maksan sappiteihin ja aiheuttaa sappiteissä vaihtelevan kudosreaktion. Useimmiten lievä tartunta on täysin oireeton, mutta suuri loismäärä voi aiheuttaa kolangiohepatiitin oireita, kuten ikterusta. Sekä eläimillä että ihmisillä krooniseen loistartuntaan on havaittu liittyvän myös sappiteiden kasvainmuutoksia.

Tartunnan toteaminen elävästä eläimestä on haastavaa. Imumadolle tyypillisiä munia voidaan nähdä ulostenäytteen sedimentaatio-  tai flotaatiotutkimuksessa, mutta on huomattava, että tavallisessa kyllästetyssä  NaCl- tai MgSO4 -liuoksessa raskaat imumadonmunat eivät kellu.

Todetun tartunnan hoitoon on kissoilla, koirilla ja ihmisillä yleensä hyvällä menestyksellä käytetty pratsikvantelia. Siperiassa on maksamatotartunta aina ollut varsin yleinen suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluvan hantikansan keskuudessa.

Joskus vanhat ihmiset ovat epäilleet valtiollisen sote-palvelun suorittamien matohäätöjen heikentävän ihmisten elämänlaatua ja jopa lyhentävän elinikää.

Kuvassa on Pseudamphistomum truncatum -munia madosta puristettuna.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 1/2021

Erikoistutkija Outi Simola ja jaostopäällikkö Petra Heikkinen.

……….

Joulukuussa oli Ruokaviraston obduktiosalissa Oulussa yksi aivan erityinen maksamatopäivä. Ensin löytyi matoja (P. truncatum) haminalaisesta ketusta. Se ei paljon hätkähdyttänyt. Ketuista on löytynyt maksamatoja Haminan ympäristöstä satunnaisesti aiemminkin ja niiden tartuntojen epäillään tulevan Suomenlahden särjistä tai muista särkikaloista.

Seuraavaksi matoja löytyi lemiläisestä supikoirasta, mikä oli jo ihan eri luokan havainto. Loisten lajinmääritys on vielä lopullista varmistusta vailla, mutta morfologia viittaa M. bilis -lajiin.

Supikoirista ei ole Ruokavirastossa aiemmin maksamatoja löytynyt, vaikka on hyvin aihetta olettaa, että supikoirat rantoja kolutessaan voisivat melko yleisesti altistua tartunnalle niillä alueilla, missä maksamatoja esiintyy. Eläimen pyyntipaikka oli yli 50 kilometrin päässä Suomenlahdelta. Voi olla, että supikoira oli saanut tartunnan rannikolta, mutta mahdollista on, että tartuntoja on myös sisävesien kaloissa.

Vaikka Ruokaviraston patologit ovat erittäin tarkkasilmäisiä, pienikokoisten maksamatojen löytyminen on haasteellista, mikäli sappiteissä ei ole huomiota kiinnittäviä tulehdusmuutoksia. Pseudamphistomum on vain reilun milli- metrin mittainen ja Metorchis puolestaan parin-kolmen millin pituinen.

Voi siis olla, että niitä on Suomessa laajemmaltikin, mutta vähäinen matomäärä, joka ei aiheuta näkyviä tulehdusmuutoksia, jää yleisessä tautiseurannassa helposti havaitsematta.

Erikoistutkijat Marja Isomursu ja Minna Nylund

Jaa Lehti

Kenpä tietäis sen

Kategoriat: 
Pääkirjoitus

EU-tuontivaatimusten koulutusta Länsi-Afrikassa

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Eläinlääkärinä työsuhteessa vai itsenäisenä yrittäjänä?

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli