Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista

Silmämatoja koiralla ja hevosella

Alkuvuodesta 2022 Ruokavirastoon tuli tunnistuksen varmistukseen kaksi sukkulamatoa, joiden kliinikot epäilivät kuuluvan Thelazia-sukuun. DNA-sekvensointi vahvisti epäilykset oikeiksi.

Helmikuun alussa oululaisen eläinlääkäriaseman silmäsairauksiin perehtynyt eläinlääkäri Kaisa Wickström näki kanariansaarelaisen villakoiran silmällä luomen alla kaksi vähän toista senttiä pitkää lähes valkeaa matoa, joista ensimmäisen hän sai kiinni, mutta toinen karkasi kyynelkanavaan.

Koira oli oireeton, mutta omistaja oli nähnyt silmässä yhden madon ja siksi toi sen tutkimuksiin. Koira oli omistajineen Oulussa vain käymäseltään agilityasioissa, ja palasi Kanariansaarille vielä samana päivänä. Mato toimitettiin viinassa Ruokaviraston Oulun toimipaikkaan, missä parasitologian prosessin Petra Heikkinen monisti PCR-menetelmällä madon 12S- ja CO1-geenialueilta 440 ja 649 emäsparin pituiset sekvenssit ja selvitti niiden emäs- järjestyksen, jotka molemmat täsmäsivät sataprosenttisesti lukuisiin geenipankin Thelazia callipaeda -sekvensseihin. Tämä varmisti lajintunnistuksen.

Thelazia callipaeda on alunperin aasialainen loinen, jota on viimeisten kolmen vuosikymmenen ajan tavattu enenevästi Etelä- ja Keski-Euroopassa.

Koirien lisäksi sitä tavataan ketuilla ja muilla villeillä lihansyöjillä sekä satunnaisemmin jäniseläimillä ja ihmisilläkin. Madon vektorina toimivat ainakin mahlakärpäsiin (Drosophilidae) kuuluvan Phortica variegata -lajin urokset, jotka usein pyrkivät eläinten silmiin. Naaraat eivät juurikaan levitä loista, koska ruokailevat lähinnä hedelmillä.

Suomessa P. variegata -kärpäsestä on havaintoja maan lounais- ja kaakkoisosasta. Mato on kerran tavattu tanskalaisella koiralla, joka lienee saanut tartunnan Italiassa. Kanariansaarilta ei tiettävästi ole varmistettuja havaintoja, vaikka sieltä on muita silmämatoja kyllä löytynyt. Oulussa käynyt koira oli matkustellut laajalti ympäri Eurooppaa, ja se on voinut saada tartunnan muuallakin.

Mato levinnee lähivuosikymmeninä kohti pohjoista, mutta Ouluun asti asettumiseen mahtaa vielä mennä aikaa.

Kesäkuussa eläinlääkäri Nina Höglund totesi Hyvinkään hevossairaalassa tutkitulla 8-vuotiaalla suomenhevosruunalla toisen silmän pinnalla yhden noin senttimetrin mittaisen madon. Hevonen ei ollut matkustellut maailmalla, ja se oli loislääkitty ivermektiinillä viikkoa ennen tutkimusta.

Eläinlääkäri otti madon talteen ja se toimitettiin parasitologian prosessille. Hevosen silmämato oli Thelazia lacrymalis, vastaavuus geenipankin näytteisiin yli 99 %. Seuraavaksi läheisimpien lajien (Thelazia gulosa, Thelazia rhodesii ja Thelazia callipaeda), jotka ovat lähinnä nautojen sekä petoeläinten loisia, vastaavuus oli alle 90 %.

Kentuckyssa Yhdysvalloissa tutkittiin vuosina 1984–1985 raadonavauksessa nuorten (1–4-vuotiaiden) hevosten silmiä. Kaikkiaan 43 prosentilla löytyi T. lacrymalis -tartunta.

Ruotsissa tutkittiin teurashevosia kymmenkunta vuotta myöhemmin, ja kolmella prosentilla oli T. lacrymalis -matoja. Tieto loisen esiintymisestä Suomessa on hyvin vajavaista. Hevosen silmämadon vektoreina toimivat Musca-suvun kärpäset, etenkin nautakärpänen Musca autumnalis.

Thelazia-sukuun kuuluu ainakin kymmenen lajia, jotka loisivat nisäkkäiden ja lintujen silmäluomien alla ja kyynelkanavissa. Ne voivat aiheuttaa vakavia silmätulehduksia, tai tartunta voi olla täysin oireetonkin, minkä vuoksi madot voivat olla yleisempiä esimerkiksi hevosilla kuin osataan aavistaakaan.

Mursun ulkoloiset. Suomeen harhautuneelle mursulle kävi huonosti, ja se päätyi Ruokaviraston Helsingin toimipaikan obduktiopöydälle.

Sen iholta löytyi muutamia mursun täitä (Antarctophthirus trichechi), joka on ainoa täilaji, mitä mursuista tiedetään tavatun.

Lajintunnistuksen varmisti lopullisesti paras mahdollinen asiantuntija, Itä-Suomen yliopiston Jaakko Pohjoismäki. Täistä osa oli aikuisia ja osa nymfejä.

Eväjalkaisten täit, joita tunnetaan 12 lajia viidessä suvussa, ovat lähes ainoat meriympäristössä elävät hyönteiset. Niiden aikuiset ja varttuneet nymfit (N2 ja N3) kestävät merivedessä hengissä pitkiäkin aikoja jopa syväsukelluksessa. Näin ainakin eteläamerikanisohylkeen eli patagonianmerileijonan täi.

Sen sijaan munat eli saivareet ja nuoret nymfit (N1) hukkuvat vedessä nopeasti. Näin ollen täit voivat lisääntyä ainoastaan isäntäeläinten viipyessä riittävän pitkään maissa.

Useilla lajeilla on arveltu, että tartunnat tapahtuisivat pääasiassa emästä poikaseen. Mursut viettävät paljon aikaa maissa tai jäälautoilla sosiaalisen ja fyysisen etäisyyden ollessa ihan mitätön. Ehkä täit ehtivät lisääntyä mursujen löhöillessä rannoilla.

Eteläamerikanisohylkeen täin munan kuoriutuminen on vienyt noin kymmenen päivää. Nymfi 1:n kehittymisen kesto vedenpitäväksi N2:ksi on toistaiseksi vielä tuntematon.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2022.

Kirjoittaja on parasitologian prosessi.

Jaa Lehti

Kenpä tietäis sen

Kategoriat: 
Pääkirjoitus

EU-tuontivaatimusten koulutusta Länsi-Afrikassa

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Eläinlääkärinä työsuhteessa vai itsenäisenä yrittäjänä?

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli