Tornionjoen lohikuolemien tutkimukset jatkuvat

Nousuaikaisen kuolleisuuden suuruutta on hankalaa arvioida, median juttujen perusteella on välillä tuntunut siltä, että joessa on meneillään ekokatastrofi, välillä siltä, että kohulla suotta heikennetään kalastusturismia.

Ilmeisesti kaikkein suurin vuosittainen määrä kuolleita ja sairaita lohia – ehkä parisen tuhatta kalaa havaittiin ennätysvuoden 2014 yli 100 000 nousulohen myötä. Tähänastisissa tutkimuksissa on voitu todeta, että tunnetut lohikalojen taudinaiheuttajat eivät ole olleet kuolleisuuden taustalla.

Onneksi Perämerellä Tornionjoen nousureitillä vuoden 2017 lopulla kirjolohilaitoksilla todetun IHN-taudin osaltakaan ei villikalahavaintoja ole saatu, vaikka vuonna 2018 tutkittiin noin 460 ja 2019 noin 640 villiä lohta ja taimenta Perämereltä ja sen jokisuista IHN-viruksen varalta.

Vuosina 2018 ja 2019 on uutena piirteenä kalastaja- ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) havaintoja nousulohien velttoudesta ja haluttomuudesta nousta ylös Tornionjokivarteen kutemaan. Tämän kesän osalta ei tätä kirjoitettaessa vielä ollut tietoa.

Näkyvänä sairautena ja välittömänä kuolinsyynä aikaisempina kesinä löydetyillä kuolleilla ja passiivisilla elävillä kaloilla on ollut vesihometartunta. Pintavesissä yleisesti esiintyvä vesihome tarttuu herkästi sellaisiin kalan kohtiin, joissa iho on rikki tai siinä on haavaumia, mutta sitä ei yleensä pidetä primaarina taudinaiheuttajana. Vesihome on yleistynyt viime vuosina myös kalanviljelyssä. Sisäelimissä ei ole todettu merkittäviä muutoksia.

Tutkimuksiin on valitettavasti saatu useimpina vuosina varsin rajoitetusti näytteitä. Voidaan kuitenkin sanoa, että hylkeiden ja kalastusvälineiden sekä muiden tekijöiden aiheuttamat mekaaniset vauriot ovat tärkeä tekijä lisääntyneen sairastuneisuuden taustalla. Lohissa on todettu jokialueella sekä akuutteja että kroonisia viiltohaavoja, mikä osoittaa vaurioita tapahtuvan sekä meri- että jokivaelluksen aikana.

Viiltohaavoja on esiintynyt myös merestä pyydystetyissä lohissa. Myös havaspyydyksissä olosta kieliviä pantamaisia kulumia on havaittu. Syynä ovat tietysti pyydyksistä irtipääsyt, mutta myös sivusaaliina saatujen ja Ruotsissa määräysten mukaan vapautuspakon alaisina olevien rasvaevältään ehjien luonnossa syntyneiden lohien vapaaksi päästämiset.

Seurauksena ihovaurioista ovat toissijaiset infektiot. Pyydyksistä vapauttamista ja ”pyydystä ja päästä” -kalastusta on tehty vuosia, mutta kesällä 2014 tapahtui hyppäyksenomainen kuolleisuuden lisääntyminen.

Edellä mainittu rasvaevällisten lohien vapauttaminen merialueella tuli Ruotsissa voimaan loppuvuodesta 2013. Sen vaikutus nousulohien ihon kuntoon on siis ollut mahdollinen vuodesta 2014 lähtien.

Kaikki haavaumat ja nousulohien kuolleisuus eivät johdu kalastuksen yhteydessä syntyvistä traumoista, mutta jatkossa on syytä pohtia mahdollisuuksia nykyistä hellävaraisempien pyydysten ja pyydystystapojen kehittämiselle sekä mahdollisuuksia kalastusmääräyksin pitää pyydyksistä vapaaksi laskettujen lohien lukumäärä alhaisena. Nämä tekijät ovat sellaisia, joihin voidaan vaikuttaa.

Villin lohen luonnollisiin tauteihin on ihmistoimin vaikea vaikuttaa. Tornionjoen ja muiden Itämeren jokien villilohipopulaatioille saattaa luonnossa syntyneiden emojen pyydyksistä pois päästämisen nettovaikutus toki olla positiivinen, vaikka osa vapautetuista kutuvaeltajista vesihomeeseen menehtyisikin.

Näytteiden saaminen sairaista nousulohista ei ole helppoa. Esimerkiksi histopatologiset ja useat virologiset tutkimukset vaativat mielellään eläviä tai vastakuolleita näytteitä. Suurten nousulohien kuljettaminen laboratorioon ei ole helppoa eikä Ruokavirastolla ole normaalitoiminnassaan mahdollisuutta runsaaseen kenttätoimintaan.

Yksi merkittävä lisävalaistusta kaipaava ihovauriotyyppi, jollaista on viime ja tänä kesänä havaittu myös Itämeren ulkopuolella muutamissa Norjan etelärannikon ja Brittein saarten joissa, on mahan puolella havaittavat laajat veriset haavaumat ja -verentungos. 1970-luvun tietojen perusteella kiinnitettiin nykyisen nousulohikuolleisuuden alkuvuosina erityistä huomiota UDN:n (ulcerative dermal necrosis-tauti) osuuteen nousulohikuolleisuuden aiheuttajana.

UDN on tietyt histologiset kriteerit diagnoosin asettamiselle vaativa, usein vesihometartuntaan johtava nousulohien tauti, jota esiintyi Brittein saarilla ja Itämeren alueellakin 1970-luvulla.Taudin aiheuttajaa ei tiedetä. Vain yksittäisistä histologisesti tutkituista Tornionjoen lohista on diagnosoitu UDN. Sen sijaan vuoden

2016 tutkimuksissa löydettiin useista lohista UDN:ää silmämääräisesti muistuttavia leesioita, joiden histologinen kuva oli UDN:stä selvästi poikkeava. Tämänkään etiologiaa ei tunneta.

Vuoden 2016 näytteiden molekyylibiologisissa tutkimuksissa löydettiin Perämeren ihoverenvuotoja omanneista ja UDN:ää muistuttaneista lohista merkkejä muun muassa reo-, herpesja iridoviruksista.

Nämä virukset saattavat aiheuttaa todettujen iho-oireiden kaltaisia muutoksia. Löydöksien merkityksen arvioiminen vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Alkaneena (lohen) nousukautena selvitetään jälleen lohikuolleisuuden esiintymistä ja emojen nousuhaluttomuuden syitä suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä. Tornionjoen kalastuslupavaroista saadun rahoituksen auttamana voitiin kenttätyötä voimistaa. Hankkeen koordinaattorina on Luonnonvarakeskus ja Ruokaviraston lisäksi mukana on Statens Veterinärmedicinska Anstalt ja Sveriges Lantbruksuniversitet Ruotsista.

Myös Luonnonvarakeskuksessa EU-rahoituksella tehtävän Pohjanlahden lohisaaliin ponttoonirysistä vapauttamisen vaikutuksia selvittävässä hankkeessa tutkitaan lohien haavojen esiintymistä.

Raportti Tornionjoen ja eräiden Perämeren jokien tilanteesta ja vuoden 2016 tutkimuksen tuloksista on luettavissa ja tulostettavissa internetissä Ruokaviraston sivuilla. Kalastajien havaintoja varten on jo usean vuoden ajan ollut käytettävissä ruotsalais-suomalainen ilmoitusportaali sairaista ja kuolleista kaloista osoitteessa https://rapporterafisk.sva.se,josta tutkijat saavat tiedon havainnoista. Toki suorat yhteydenotot Ruokavirastoon ovat myös tervetulleita.

Kuvan kalalla on kuolioisia ihohaavoja suomuttomalla ihoalueella. Tämän kaltaiset muutokset olivat vuoden 2016 kohtalaisen runsaassa näytemateriaalissa melko yleisiä. Kuva: Perttu Koski, Ruokavirasto.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2020.

Perttu Koski

Kirjoittaja on tutkimusprofessori Perttu Koski.