TSE-tautia löytyi taas hirveltä Keski-Suomessa

Näin tautia ei sekoitettaisi Pohjois-Amerikan ja Norjan tunturipeuroissa esiintyvään eritteiden välityksellä tehokkaasti tarttuvaan hirvieläinten näivetystautiin. Muissa Pohjoismaissa hirvien taudista käytetään myös esimerkiksi nimitystä sporadinen CWD.

Suomen kolmas hirven TSE-tapaus (transmissible spongiform encephalopathy, suomeksi tarttuva huokoinen aivosairaus) löytyi marraskuussa 15-vuotiaalta naarashirveltä Keski-Suomen Kyyjärveltä. Hirvi oli lopetettu, koska se vaikutti selvästi sairaalta. Hirvi oli seisonut paikallaan päätä riiputtaen eikä paennut lähelle tulevia metsästäjiä tai metsästyskoiraa. Yleiskunnoltaan se oli kuihtunut.

Kyseessä epäillään olevan hirvieläinten näivetystaudin (chronic wasting disease, CWD) epätyypillinen, spontaani tautimuoto, jota esiintyy satunnaisesti vanhoilla hirvillä. Tauti löydettiin kuusi vuotta sitten, kun aktiivinen hirvieläinten TSE-seuranta aloitettiin Norjassa tavatun tarttuvan CWD-taudin seurauksena. Norjassa myös isokauriissa (saksanhirvi) on todettu hirven TSE:n kaltaista aivosairautta. Hirven TSE-tapauksia on tähän mennessä löytynyt Pohjoismaista yhteensä 18 kpl; Norjasta 11 kpl, Ruotsista 4 kpl ja Suomesta 3 kpl. Kaikki hirvet ovat olleet iäkkäitä yksilöitä, 10–18 vuoden ikäisiä. Suomen aikaisemmat TSE-tautitapaukset ovat löytyneet Kuhmosta vuonna 2018 ja Laukaasta vuonna 2020.

Muuntuneet prionit TSE-tautien taustalla

TSE-taudit johtuvat solun normaalien prioniproteiinien (PrPC) muuntumisesta väärin laskostuviksi (PrPres). Syytä tähän ei tunneta. Taudin edetessä prionimuunnosta kertyy erityisesti aivoihin ja selkäytimeen, muodostaen prionisäikeitä ja plakkeja. Vähitellen kasautuva plakki estää hermosolujen normaalin toiminnan ja aiheuttaa hermostolliset oireet. Histopatologisessa tutkimuksessa todetaan keskushermostossa vakuolisoitumista, mikä luo huokoisen, pesusienimäisen vaikutelman.

Eläimissä on todettu useita prionisairauksia, joista ensimmäisenä, jo vuonna 1730 tunnistettiin pienten märehtijöiden scrapie, prionitautien arkkityyppi. TSE-taudeista vain naudoilla esiintyvän BSE:n (bovine spongiform encephalopathy, hullun lehmän tauti) on todettu tarttuvan ihmisiin. Ihmisellä tautia kutsutaan nimellä vCJD, Creutzfeldt-Jakobin taudin muunnos. Omat prionitautityypit on löydetty myös esimerkiksi tarhaminkeiltä sekä kissaeläimiltä (kotikissa, eläintarhojen kissaeläimet). Viimeisimpänä kuvattu eläinten TSE-tauti on kamelien prionitauti (camel prion disease, CPD). Ainoa villieläimistä kuvattu TSE-tauti on hirvieläinten näivetystauti CWD.

Hirvieläinten näivetystaudilla on monta muotoa

Klassinen CWD-tauti kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1967 Yhdysvalloissa, ja tauti on sen jälkeen levinnyt Pohjois-Amerikassa laajalti villeissä ja tarhatuissa hirvieläimissä. CWD levisi vapitien (kanadanhirvi, Cervus canadensis) siirtojen mukana Etelä-Koreaan vuonna 2000.  Euroopassa ensimmäinen CWD-tapaus todettiin norjalaisella tunturipeuralla vuonna 2016. Tartunnan alkuperää ei tunneta, sillä Norjasta ja Pohjois-Amerikasta eristetyt prionityypit eroavat toisistaan. Norjassa tautitapausten löytyminen johti infektoituneen, yli 2000 pään tunturipeurapopulaation tappamiseen. Sittemmin myös toisesta, lopetettua populaatiota isommasta populaatiosta on löytynyt CWD-tapauksia.

Klassisessa tautimuodossa prionimuunnosta esiintyy hermoston lisäksi muun muassa imukudoksissa, ja sen tiedetään tarttuvan eläinten välisissä kontakteissa ja ympäristön kautta. Todisteita absoluuttisesta tartuntaesteestä CWD-tartunnan saaneiden hirvieläinten ja ihmisten välillä ei ole, mutta yhteyttä satunnaisen Creutzfeldt-Jakobin taudin ja CWD-altistumisen välillä ei ole koskaan todettu. CWD:n ei ole todettu luontaisesti tarttuneen muihin kuin hirvieläimiin, mutta laboratoriossa se on tartutettu muun muassa useisiin myyrälajeihin, frettiin ja minkkiin.

Pohjoismaissa todettu näivetystaudin muoto, hirvien TSE-tauti, ei olemassa olevan tiedon mukaan tartu eritteiden välityksellä hirvestä toiseen toisin kuin klassinen CWD. Hirvitapauksissa prioneja on löytynyt vain keskushermostosta, ei imukudoksesta. Suomesta, Ruotsista ja Norjasta hirvistä eristettyjä prionikantoja tutkitaan ulkomaisissa laboratorioissa, jotta saataisiin lisätietoa kantojen tartuttavuudesta ja niiden välisistä eroista. Käynnissä on muun muassa tartuntakokeita muuntogeenisillä jyrsijöillä. Koe-eläimille tartunta aiheutetaan inokuloimalla prioneja suoraan aivoihin.

Hirvien TSE-löydökset eivät vaikuta lihan käyttöön

Norjassa on vuoden 2016 jälkeen tutkittu prionitautien varalta noin 160 000 hirvieläintä, joista 36 300 hirveä, Ruotsissa noin 2300 ja Suomesta noin 3400 hirvieläintä, eikä mitään viitteitä hirvien TSE-taudin tarttumisesta eläimestä toiseen ole. Hirvistä löydetyt TSE-tapaukset eivät nykytiedon valossa aiheuta vaaraa ihmiselle, ja hirven lihaa voi syödä normaalisti. Sairaan eläimen lihaa ei kuitenkaan tule syödä, ja Ruokavirasto suosittelee myös, ettei yli vuoden ikäisten hirvieläinten aivoja syötäisi.

Seuranta jatkuu

Suomessa ja kuudessa muussa EU-maassa toteutettiin vuosina 2018–2020 lakisääteinen seurantaohjelma, jonka avulla haluttiin selvittää CWD-tilanne EU:ssa.  Tarttuvaa CWD-tautia ei löytynyt mistään mukana olleesta kuudesta EU-maasta, mutta uutta tietoa saatiin hirvien TSE:stä.

Sairaita ja itsestään kuolleita, yli vuoden vanhoja hirvieläimiä tutkitaan yhä TSE-tautien varalta. Erityisen tärkeää olisi saada tutkimuksiin hermostollisista oireista ja/tai kuihtumisesta kärsineet hirvieläimet. Niiden päitä voi lähettää Matkahuollon kautta Ruokavirastoon vastanottajan laskuun. Lähettäjälle maksetaan pieni palkkio. Tautilöydösten jälkeen toteutetaan yleensä laajempi näytteenotto tapausta ympäröivällä alueella, jolloin myös oireettomia, yli vuoden ikäisiä eläimiä otetaan tutkittavaksi. Nämä tehostetut näytteenkeräykset toteutetaan Ruokaviraston ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten yhteistyönä. Riistakeskus ja riistanhoitoyhdistykset ovatkin olleet ensiarvoisen tärkeitä kumppaneita hirvieläinten näivetystaudin seurannassa.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 1/2023.

Hanna Kuukka-Anttila, Marja Isomursu ja Sirkka-Liisa Korpenfelt

Ensimmäinen kirjoittaja on erikoisasiantuntija ja toiset kirjoittajat ovat erikoistutkijoita.