Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista

Turvallisia metsämarjoja

Suomen myyrälajisto vaikuttaa sopivalta väli-isännältä ja pääisäntiä kettujakin täällä on varsin runsaasti. Myös Suomessa erinomaisen runsaslukuinen supikoira on pää­isännäksi hyvin sopiva, jos onnistuu nielemään tartunnankantajamyyrän. Loisen maahantulo pyritään tämän vuoksi estämään tuontikoirien matolääkitysvaatimuksilla.

Mikään valtakunnanraja ei kuitenkaan ole 100-prosenttisen tiivis, ja siksi on hyvä varautua seuraamuksiin, jos myyräekinokokki ilmaantuu Suomeen. Monissa maissa on varoiteltu ihmisiä metsämarjojen syönnistä, koska niitä pidetään mahdollisina ekinokokkitartunnan vehikkeleinä eli kuljettimina. Suomalaiset syövät keskimäärin jopa 30 kilogrammaa marjoja vuodessa, mitä pidetään yhtenä parhaimmista ja terveellisimmistä tottumuksistamme.

Varsinaista näyttöä ei ole siitä, että yksikään ihminen olisi koskaan saanut myyräekinokokkitartunnan marjojen välityksellä. Siihen vaikuttaa tartunnan pitkä itämisaika; vaikka tarkkaa tietoa ei ole, oletetaan, että sairastuneen ihmisen oireet ovat havaittavissa 5–15 vuoden kuluttua tartunnasta, minkä jälkeen vehikkeliä on yleensä mahdoton osoittaa. Vain pieni osa myyräekinokokin munille altistuneista ihmisistä saanee tartunnan ja näistä vain osa sairastuu.

Ruokaviraston edeltäjä Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta saivat maa- ja metsätalousministeriöltä rahoitusta metsämarjojen turvallisuuden tutkimiseen siinä ei-toivotussa tapauksessa, että myyräekinokokki asettuu Suomeen.

Osin tämän hankerahoituksen turvin Sanna Malkamäki laati väitöskirjansa nimeltä Vaccinium forest berries as potential vehicles for taeniid eggs – detection and dispersal, josta hän ansiokkaasti väitteli vastaväittelijänsä puolalaisen professori Daniel Młocickin kanssa Viikissä marraskuun alussa.

Väitöskirjatyössä tutkittiin, voivatko Taeniidae-heisimatojen (kuten ekinokokin) munat tarttua mustikan ja puolukan marjojen pintaan ja leviävätkö munat marjametsässä petoeläimen ulosteesta marjoihin.

Tutkimukset tehtiin metsissä käyttäen mallina ilveksen Taenia laticollis -heisimatoa, jonka munat ovat tunnetuilta ominaisuuksiltaan samankaltaisia kuin ekinokokkien munat, mutta jolla ei ole zoonoottista merkitystä.

Väitöskirjatyössä kehitettiin laboratoriossa ja metsässä tutkimusmenetelmiä, joilla on varmaankin käyttöä myöhemmässä tieteenteossa. Niitä ovat uusi kvantitatiivinen PCR-menetelmä ekinokokkimunien osoittamiseksi pesuvesistä ja esimerkiksi semisynteettisten T. laticollis -munilla terästettyjen ketunulosteiden asettaminen metsään, ja sen tutkiminen, miten pitkälle munat leviävät niistä ympäröivien marjamättäiden mustikoihin.

Puolukoista puolestaan ei voitu osoittaa munia, mikä voi johtua metsätyypin karusta hyönteisfaunasta tai myöhäisemmän loppukesän runsaammista sateista. Hypoteesina tietenkin oli, että kiiltävän liukkaisiin puolukoihin munat eivät voisi tarttua kunnolla, ja tulokset vahvistivat hypoteesia. Tutkimukset avasivat uusia kysymyksiä ja antoivat viitteitä siitä, miten niitä kannattaa lähestyä. Tutkimuksiin voi tutustua kirjassa, joka on julkaistu HELDAssa, Helsingin yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa.

Kuvassa on semisynteettinen ketunuloste kannolla. Vieressä varoitus marjastajille suomen, ruotsin, englannin ja thain kielellä.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 8/2023.

Jaa Lehti

EU-tuontivaatimusten koulutusta Länsi-Afrikassa

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Eläinlääkärinä työsuhteessa vai itsenäisenä yrittäjänä?

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Aasi ei ole pieni hevonen

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli