Kategoriat: 
Tieteellinen artikkeli

Hypereosinofiilinen syndrooma kahdella rottweilerilla – tapausselostus ja kirjallisuuskatsaus

|
Kirjoittajat:  Henna Heikkilä, Anna-Kaisa Järvinen

Tiivistelmä

Hypereosinofiilinen syndrooma (HES) on harvinainen idiopaattinen sairaus, jota luonnehtii veren ja useiden elinten samanaikainen, pitkäkestoinen eosinofilia, johon ei ole todettavissa syytä. Rottweilerrotuisilla koirilla on ilmennyt sairauteen lisääntynyttä alttiutta.

Tapausselostuksen kahdella nuorella rottweilerilla oli ollut hengitystieoireita ja oksentelua. Koirilla todettiin voimakas veren ja luuytimen eosinofilia. Eosinofiilien määrä oli lisääntynyt myös keuhkohuuhtelunesteessä ja mahasuolikanavan sekä nenäontelon limakalvonäytteissä.

Eosinofilialle ei löytynyt aiheuttajaa. Koirat saivat immunosuppressiivisen kortikosteroidilääkityksen. Lisäksi toiselle annettiin immunosuppressiivisena solunsalpaajahoitona hydroksiureaa. Tämän koiran oireet helpottuivat jatkuvalla lääkityksellä, mutta 3 vuoden kuluttua koira lopetettiin munuaisvian vuoksi.

Toinen koira toipui oireettomaksi. Vuosia myöhemmin koiralle on ilmaantunut korvatulehdusoireita ja kutinaa, joita on lääkitty ruokavaliolla ja kortisonilla.

Summary

Hyperosinophilic syndrome (HES) is a rare, idiopathic condition characterized by persistent eosinophilia of blood and several organs. The cause is not known. Rottweilers appear to be subjectible. Two young Rottweilers suffered from respiratory signs and vomiting. The dogs had marked blood and bone marrow eosinophilia.

Large numbers of eosinophils were detected in the bronchoalveolar lavage fluid and mucosal samples of the gastrointestinal tract and nasal cavity. The dogs were given immunosuppressive corticosteroid treatment. For one dog, clinical remission was achieved and maintained with continuous corticosteroid medication combined with hydroxyurea chemotherapy. Three years later this dog was euthanized due to kidney failure.

The second dog responded completely to treatment although some years later a hypoallergenic diet and corticosteroid treatment were reinstituted due to pruritic ear and skin signs.

 

 

Ydinkohdat

  • Hypereosinofiilinen syndrooma on harvinainen ja vakava sairaus, jolle on tunnusomaista pitkäkestoinen veren ja useiden elinten eosinofilia sekä siitä johtuvat elinvauriot.
  • Etiologia on tuntematon.
  • Rottweilerit ovat muita koirarotuja alttiimpia sairastumaan.
  • Diagnoosi tehdään sulkemalla pois muut eosinofiliaa aiheuttavat syyt.
  • Sairautta hoidetaan immunosuppressiivisilla kortikosteroidi- ja solunsalpaajalääkityksillä.
  • Ennuste on huono. Osa koirista kuitenkin vastaa hoitoon.
Hypereosinofiilinen syndrooma kahdella rottweilerilla – tapausselostus ja kirjallisuuskatsaus 198 kt

Henna Heikkilä

erikoiseläinlääkäri, tohtorikoulutettava

Anna-Kaisa Järvinen

professori emerita