Eläinlääkäri, yhteisön roolimalli vai tavallinen ihminen? 

Isossa kaupungissa yksilöt katoavat joukkoihin, eikä ammatin rooli ehkä tunnu yhtä painavalta. Mutta kun työskentelee pienemmällä paikkakunnalla tai asuu isossa kaupungissa työpaikan lähellä, voidaan sinut aina tunnistaa. Yhtäkkiä huomaat, että roolimallin odotukset seuraavat perässä ja oma ammatti määrittää identiteettiä ja arkea enemmän kuin ehkä haluaisi. 

Moni ajattelee, että tällainen tilanne oli ehkä 40 vuotta sitten, mutta ei enää. Silti eläinlääkäriys nousee mediassa esiin yllättävän usein, jopa silloin, kun sillä ei ole mitään tekemistä itse uutisen kanssa. Norjalaisen eläkeläis- 
eläinlääkärin toimintaa ei uutisoida vain ihmisenä, vaan nimenomaan eläinlääkärinä. Ammatti leimaa, halusimme tai emme. 

Suomen Eläinlääkäriliiton eettiset ohjeet korostavat ammattikunnan arvostusta nyt ja tulevaisuudessa. Eläinlääkärin tulee käyttäytymisellään ja toiminnallaan ylläpitää eläinlääkärin tehtävän vaatimaa ammattikuntaan kohdistuvaa arvostusta ja luottamusta. Seuraako arvostuksen lisäksi myös roolimallin painolasti? 

Kuinka nopeasti kerrot uudelle tuttavuudelle, mitä teet työksesi? Itselläni on kertynyt monenlaisia kokemuksia. Joskus ammatin kertominen avaa keskustelun, joskus ei, vaan tuntuu lopettavan sen. Monelle on tuttua, että eläinlääkärin tittelistä seuraa kysymyksiä eläinten hoidosta – joskus huvittavia, joskus kuormittavia.  

Lastenkirjat ja tv-sarjat piirtävät yksipuolisen kuvan ammatista, ja moni ajattelee yhä James Herriottia. Todellisuus on kuitenkin paljon monipuolisempi. Itse helpotan tilannetta kertomalla, että omat eläimeni hoitaisi vastaanotolla joku toinen. 

On hyvä pysähtyä miettimään, miksi ammatti on niin vahva osa identiteettiämme. Pitääkö sen aina olla ensimmäisiä asioita, jonka kerromme itsestämme? Voisiko joskus aloittaa jakamalla, mikä on viime aikoina tuottanut iloa, surua tai epätoivoa – ja antaa sen kautta avaimen syvempään tutustumiseen? 

Kun ryhmä eläinlääkäreitä kokoontuu, keskustelu kääntyy nopeasti siihen, mitä hyvää ja huonoa omassa elämässä on – ja miten ammatti siihen vaikuttaa. Ammatti on hyvin usein keskiössä niin hyvässä kuin pahassa. On myös ihanaa nähdä, miten ilmeinen meillä oleva auttamisen halu on. Pohdimme, miten yhdistää työ ja vapaa-aika, ja mitä olemme ammatin ulkopuolella. On kiinnostavaa huomata, että erilainen tausta ei vaikuta, kun eläinlääkäriys yhdistää.

Ihminen on yhteisöllinen eläin, joka tarvitsee ympärilleen paikan, jossa saa olla oma itsensä – sekä ammattilaisena että yksityisenä ihmisenä. Siksi on tärkeää paitsi kuulla toisia myös tulla itse kuulluksi. Yhteisö syntyy vapaudesta kuulua ja yhtä lailla vapaudesta astua hetkeksi ulos. Tämä näkyy jopa siinä, ettemme rajaa ketään ulkopuolelle – vapaus itse lähteä on olemassa. 

Eläinlääkäri näkyy monessa – ei vain työssään, vaan myös yhteisönsä jäsenenä. On tärkeää, että osaamme kertoa, milloin olemme muutakin kuin ammattimme edustajia. Ammatti ei katoa, vaikka sen rinnalle nousee muita rooleja ja identiteettejä. Päinvastoin se rikastuu. 

Tulevaisuudessa eläinlääkäriyden kuvan toivoisinlaajentuvan ja inhimillistyvän. Kun uskallamme olla näkyvästi kokonaisia ihmisiä, ei se vähennä ammattimme arvoa – vaan lisää luottamusta ja ymmärrystä. Työmme on merkityksellistä, vaikka emme kantaisi sen painoa kaikkialla.  

Meillä on mahdollisuus olla yhteisön tasavertaisia jäseniä, jotka toimivat vapaasti, ilman jatkuvaa roolimallin viittaa. Tämä antaa tilaa kasvaa, kohdata ja kuulua – sekä ammattilaisena että ihmisenä. 

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 6/2025.

Mikko Turku

Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja