Hyväksytty hallituksen kokouksessa 13.4.2007. Lisäys hyväksytty hallituksen kokouksessa 19.12.2014.
Palkinto jaetaan joka kolmas vuosi ja sen suuruus on 10 000 euroa. Varat palkintoa varten
osoittaa Suomen eläinlääketieteen säätiö. Palkinto voidaan myöntää suomalaiselle eläinlääkärille tunnustuksena kansainvälisesti arvostetusta eläinlääketieteellisestä tutkimustyöstä.
Tutkimuksella tulee olla yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tutkijan osallistuminen nuorten tutkijoiden koulutukseen katsotaan eduksi. Poikkeuksellisesti voidaan merkittävä yksittäinenkin tutkimuslöydös katsoa palkinnon arvoiseksi.
Palkinnon saaja julkaistaan palkitsemisvuonna valtakunnallisilla Eläinlääkäripäivillä. Palkitun odotetaan pitävän samassa yhteydessä päivien ohjelmaan liitettävän erityisen Topi Salmi -luennon.
Ehdokkaita palkinnon saajaksi voivat esittää kaikki Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenet. Ehdotukset, joihin tulee liittää palkittavaksi esitettävän henkilön ansioluettelo, julkaisuluettelo sekä vapaamuotoinen perustelu, tulee toimittaa palkintotoimikunnalle osoitettuna Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n toimistoon kunakin palkitsemisvuonna erikseen ilmoitettavaan päivämäärään mennessä.
Palkinnon saajan valitsee ehdokkaiden joukosta palkintotoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja. Eläinlääkäriliiton hallitus kutsuu toimikuntaan eläinlääkäriedustajat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta, Suomen eläinlääketieteen säätiöstä, maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosastolta ja Ruokavirastosta. Toimikunnan sihteerinä toimii Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n toiminnanjohtaja. Toimikunta voi ehdokkaita arvioidessaan tarvittaessa pyytää ulkopuolisia asiantuntijalausuntoja.
Palkinnon saajalle tarjotaan mahdollisuutta valita seuraavana kolmena vuonna lehden paras tieteellinen artikkeli jo tehdyn esityön pohjalta.