Vapaus, riemullinen vai mahdollisuus?
Muutama vuosi sitten aihe nousi lähipiirissäni usein keskusteluun. Ikätoverini pohtivat ääneen, milloin olisi hyvä jäädä eläkkeelle. Osa jo tekikin tämän suuren päätöksen, ja muut seurasivat heidän tilannettaan. Nuoremmat heittivät varovasti ilmaan kysymyksen, että milloin itse aikoisin jäädä eläkkeelle. Siitä viimeistään pitäisi osata päätellä, että aika on lähellä tai jo tullut.
Viimeisinä työvuosina ikääntymisestä keskusteltaessa ystävien kanssa yleisesti nousi esiin huomio, että työkyky ei ollut enää samanlainen kuin nuorempana. Joidenkin asioiden tekeminen kesti paljon kauemmin kuin ennen ja illalla oli ihmeen väsynyt.
Toisaalta kokemus auttoi jäsentelemään asioita paremmin ja välttämään turhaa työtä. Moni sanoi, että osa-aikatyö voisi olla hyvä ratkaisu viimeisinä työvuosina, jos se vaan olisi helposti järjestettävissä. Sen avulla useampi saattaisi ehkä jaksaa tehdä töitä vanhemmaksi.
Olen onnellisesti nauttinut työstäni ja pitänyt työyhteisöstäni, joten minulle oli vierasta ja jopa ärsyttävää, kun sanottiin, että pitäisi jäädä nauttimaan eläkkeelle. Miksi en saisi nauttia edelleen työstäni? Ja työyhteisö, ihmiset, heitä tulee ikävä. Vähitellen ajatus on kypsynyt, ja jossain vaiheessa työt on kuitenkin lopetettava.
Kirjoittaessani tätä takanani on pari eläkekuukautta, eli ihan noviisi olen. Sain pehmeän laskun, kun olen voinut tehdä vielä keikkahommaa. Ja oma hämmentyneisyyteni on muuttunut vahvaksi tyytyväisyydeksi.
Meidän jokaisen pitää tässä elämänvaiheessa miettiä, mitä tekee loppuelämällä. Miksi sitä ei tekisi vielä, kun ei ole ihan raihnaisessa kunnossa? Ehkä jopa oppisi nauttimaan eläkkeellä olosta. Kun päätöksen päivämäärästä tekee, niin mieli tulee mukana. On aika tehdä jotain muutakin kuin ammatillisia asioita ja olla tyytyväinen, jos on tehnyt muutakin. Joko jatkanut mielenkiintoista harrastustaan tai aloittanut uuden. Nyt siihen on mahdollisuus.
Pyysin tusinaa kollegaa ja ikäistäni muuta ystävää kertomaan minulle muutamalla sanalla, mitä eläköityminen ja ikääntyminen heidän mieleensä ensimmäiseksi tuo. Ylivoimaisesti eniten nousivat esiin sanat vapaus ja aikatauluttomuus ja seuraavaksi sana mahdollisuus. Mahdollisuus uuteen ja uudistumiseen, uuden tuntemattoman alku.
Riemullinen oli myös ihana sana kuvaamaan vasta eläkkeelle jääneen ajatusta. Kaiken kaikkiaan ajatukset eläkkeelle jäämisestä olivat hyvin myönteisiä. Haikeutta löytyi sanassa luopuminen ja mystiikkaa sanassa rosebud. Jokainen ymmärtäköön sanat omalla tavallaan.
Ammattikuntamme on tyypillisesti ollut työn sankareita, eli saappaat jalassa täältä on lähdetty ja kaikkensa antanutta on ihailtu. Kunnia heille heidän työpanoksestaan, mutta rehellisesti sanoen on hyvä, että tilanne on muuttumassa. Jokainen päättää itselleen sopivimman ajankohdan omassa elämässään. Kollegamme ovat useimmiten niin tyypillisiä hemuleita Tove Janssonin kirjojen hengessä.
Hemulilla on usein vahva tarve olla hyödyllinen ja taipumus määritellä itsensä työn ja tehtävän kautta. Ilman tehtävää hemuli ajautuu helposti levottomuuteen, mikä voi muistuttaa ajatusta eläkkeelle siirtymisestä. Eläkkeellä voi hemulien ajatusten mukaisesti keksiä itselleen uusia tehtäviä ja omistautua haluamilleen asioille. Voi vaikka hoitaa jotain tärkeää, vaikka muut eivät ymmärtäisi, kuinka tärkeää se on!
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 3/2026.
Mari Heinonen
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva sikojen terveydenhuollon asiantuntija ja professori.
Uuden eläinlääkintähuoltolain voimaantulon vaikutukset
