Lampaiden keuhkomadoista
Saaristolaislampaista lihantarkastuksen yhteydessä otetuissa keuhkonäytteissä todettiin Protostrongylus rufescens -keuhkomatoja.
Aikuisten matojen tunnistus tehtiin molekyylibiologisin menetelmin. Keuhkoissa todetut muutokset olivat paikallisia, kellertäviä, kiilamaisia tiivistymiä ja ne sijaitsivat pääosin pallealohkojen taka- ja yläosissa. Keuhkoputkissa oli ohuita kellertäviä matoja. Lampailla todettiin lisäksi pieniä maksamatoja (Dicrocoelium dendriticum).
Tavallisia lampaiden keuhkomatoja ovat Müllerius (Muellerius) capillaris ja Protostrongylus rufescens, joiden aiheuttamat keuhkomuutokset ovat pitkälle samankaltaiset. Aikuiset M. capillaris -madot oleilevat alveoleissa eikä niitä yleensä näe, kun taas kellanpunertavat Protostrongylus-madot erottuvat paljaalla silmällä keuhkoputkissa.
Molemmilla keuhkomadoilla on epäsuora elämänkierto, jossa väli-isäntinä toimii useita kuivan maan etana- ja kotilolajeja. Osa väli-isännistä voi olla samoja kuin pienellä maksamadolla. Suomessa ei ole tavattu pienmärehtijöillä merkittävimpänä pidettyä Dictyocaulus filaria -keuhkomatoa. Sen elämänkierto on suora.
Keuhkomatojen lampaille aiheuttamat oireet ovat yleensä lieviä yskäoireita, mutta useimmiten eläimet ovat oireettomia, minkä takia löydökset ovat usein lihantarkastuksen sivulöydös.
Pienmärehtijöiden keuhkomatotartuntaa epäiltäessä näytteeksi otetaan 1–10 oireilevan eläimen ulostetta, joista etsitään keuhkomatojen toukkia toukkasedimentaatiomenetelmällä. Keuhkomatojen lajitunnistus perustuu toukkien rakenteellisiin eroihin.
Kuvassa on keuhkomatojen eri kehitysasteita ja niiden aiheuttama tulehdus keuhkoissa. Kuva: Ruokavirasto.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 3/2021.
Teija Kokkonen
Kirjoittaja on erikoistutkija Teija Kokkonen.
Luonnonvarakeskus ja Ruokavirasto selvittävät yhdessä riistaruokintapaikkojen tautiriskejä
Kuka pitää eläinlääkärien puolta?
