Siirry sisältöön

Hyvä työnhakija!


Työpaikkaa hakiessa ja viimeistään ennen työnteon aloittamista on oman etusi mukaista selvittää, millaisin ehdoin työtä tehdään.

Selvitä muun muassa työaika ja sen järjestelyyn liittyvät kysymykset, päivystysvelvollisuuden määrä, palkan suuruus tai määräytymisperusteet sekä praktiikan ja muiden tehtävien välinen aikamääräinen jakosuhde. 

Liiton suositus kunnassa työskentelevän praktikkoeläinlääkärin vähimmäispalkaksi on 2 862 euroa kuukaudessa, ja hygieenikon ja valvontaa suorittavan eläinlääkärin vähimmäispalkaksi 5 416 euroa kuukaudessa. Eläinlääkäriliiton suositus on, että päivystysvelvollisuus on kunnissa jaettu vähintään viiden eläinlääkärin kesken. Myös työhön perehdyttämisestä voi kysyä jo ennakkoon. Nämä ja muut ajankohtaiset suositukset ovat liiton verkkosivujen jäsenosiossa.

Voit tarvittaessa kysyä neuvoa liiton työ- ja virkasuhdeasiamieheltä ja esimerkiksi lähettää työsopimusluonnoksen kommentoitavaksi. Jäsenneuvonnassa on ajoittain ruuhkaa, joten kannattaa olla ajoissa yhteydessä.