Eläinlääkärin ääni mediassa

Eläinlääkärilehdessä 1/25 käsittelin kommunikaation tärkeyttä eläinlääkärin työssä. En osannut kuvitella, kuinka ajankohtaiseksi tämä aihe nousisi, ja kuinka sitä olisi tarpeen jatkaa. Tällä kertaa tarkastelen ammattimme suhdetta mediaan. Eläinlääkäreistä ja ammatistamme kirjoitetaan säännöllisesti niin paikallisissa kuin valtakunnallisissa medioissa.

Eläimet ovat usein esillä, ja on huomattu, että eläimen mainitseminen voi nostaa artikkelin lukumäärää merkittävästi. Tämä tuo eläinlääkärit mukaan moniin keskusteluihin ja kirjoituksiin. Omakohtainen kokemukseni on, että työmme käsittely jää usein yksipuoliseksi ja jopa virheelliseksi. Eläinlääkärin tekemiset jäävät usein pimentoon, ja asiat esitetään usein vain eläinten omistajien kokemusten kautta. Tällöin eläinlääkäreitä voidaan helposti mustamaalata, vaikka heidän toiminnassaan ei olisi moitittavaa. 

Media on tietenkin vapaa valitsemaan, mitä aiheita se käsittelee, sekä miten ne esitetään. Tämä pätee myös kiistanalaisiin aiheisiin, joissa journalistinen valinta voi viedä artikkelin tai uutisoinnin vahvasti toiseen suuntaan. Tästä on esimerkkinä muun muassa toissa kesän Julkisen sanan neuvostolle tehty kantelu, jonka ratkaisun voi lukea täältä: https://jsn.fi/paatos/8670-8672-ul-23/.  

Artikkeleista jää valitettavan usein näkymättömiin eläinlääkärin tekemät toimet. Poikkeuksellisesti eläinlääkärit voivat joutua kieltäytymään ottamasta potilasta vastaan ja ohjaamaan eläimen muualle. Tällöinkin usein pyritään auttamaan seuraavaa eläinlääkäriä kertomalla tilanteesta. Median tapausselostuksista toisinaan löytyy tietoa eläinlääkärien välisestä kommunikaatiosta, jonka tavoitteena on varmistaa eläimen hyvä hoito. Eläinlääkärit ovat myös tässä asiassa hyvin eläin- ja ratkaisukeskeisiä. 

Eläinlääkäriliitto on luonut verkkosivuilleen osion mediaa varten (www.sell.fi/medialle), jossa on lyhyitä tietoiskumaisia kirjoituksia tukemaan toimittajia heidän työssään. Tiedämme, ettei kaikilla toimittajilla ole sisäpiiritietoa eläinlääkäreistä, eivätkä he aina soita Eläinlääkäriliittoon ennen artikkelin kirjoittamista. Sivulle on koottu myös aiemmin tehtyä sisältöä muun muassa maalittamisesta ja yksipuolisen viestinnän haitallisista vaikutuksista.  

Toisinaan toimittajat saattavat unohtaa, että eläinlääkärit ovat sidottuja vaitiolovelvollisuuteen, joka estää heitä kertomasta potilaistaan ja hoitotilanteistaan. Tämä on keskeinen osa ammatillista etiikkaa, joka suojaa erityisesti eläinten omistajien yksityisyyttä ja varmistaa hoitosuhteen luottamuksellisuuden. Salassapito sitoo eläinlääkäriä jopa siinä määrin, että oikeusistunnoissa on toisinaan pohdittu, mitä eläinlääkäri voi kertoa tapauksista. On myös hyvä huomioida, että vaikka omistaja antaisi suostumuksensa asian käsittelyyn, eläinlääkäri ei voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi keskustella hoitotilanteista mediassa vapaasti.  

Tämä salassapito luo toimittajalle haasteen, sillä eläinlääkärin puolelta ei ole mahdollista saada kommenttia, erityisesti silloin, kun eläimen omistaja haluaa jakaa omia kokemuksiaan. Ilman eläinlääkärin vastausta toimittaja saattaa joutua kirjoittamaan artikkelin, joka jää yksipuoliseksi ja antaa väärän kuvan eläinlääkärin toiminnasta. Tässä kohtaa on tärkeää, että toimittajat ymmärtävät salassapitosääntöjen vaikutuksen ja pyrkivät luomaan tasapainoisen kuvan tapauksesta, vaikka eläinlääkärin puolelta ei olisikaan suoraa kommenttia. 

Tuetaan toisiamme työyhteisössä ja ammattikunnassa! Yksipuolinen käsittely ei saa määrittää koko ammattimme kuvaa. Eläinlääkäriliitto jatkaa median kouluttamista ja näkökulman laajentamista, vaikka se ei aina tuokaan haluttua tulosta. Ja vaikka se ei helpota, voimme olla varmoja, että tulee seuraava toimittaja, joka löytää somesta ”uniikin” eläinhoitotarinan ja kirjoittaa siitä yksipuolisen artikkelin omistajan kokemuksesta, keräämään klikkejä.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 2/2025.

Mikko Turku

Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja