Julkisesti turvattavat eläinlääkäripalvelut
Julkisen sektorin järjestämisvastuuseen sisällytettävät palvelut on määritelty uudessa laissa huomattavasti tarkemmin kuin aikaisemmassa laissa. Näiden lisäksi voidaan järjestää täydentäviä palveluita markkinaperusteisesti hinnoiteltuna.
Tässä artikkelissa keskitytään hallituksen esityksessä avattujen säädöskohtaisten perusteluiden pohjalta siihen, millaisia palveluita ja toimenpiteitä 8 §:n listaan sisältyy.
Listaus ei kuitenkaan ole kaikilta osiltaan yksiselitteinen, eikä yksittäisiä toimenpiteitä ole kaikissa kohdissa määritelty. Muutamissa kohdissa on siksi myös annettu esimerkkejä, joita ei suoraan ole mainittu perusteluissa.
Eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä kansanterveyden kannalta välttämättömät eläinlääkäripalvelut, jotka turvataan tarvittavilta osin julkisen järjestämisvastuun kautta ovat seuraavat:
1. Yleistutkimus ja terveydentilan arviointi eläinten terveyden todentamiseksi. Kohdan perusteluissa todetaan, että näitä tutkimuksia tarvitaan esimerkiksi yksityisten tahojen pyytämiä terveystodistuksia varten. Terveystodistuksia taas tarvitaan esimerkiksi eläinten myynnin sekä kilpailuiden ja näyttelyiden yhteydessä. Kohtaan siis sisältyy erilaisten terveystodistusten kirjoittaminen. Lemmikkipassien myöntämistä ei ole erikseen mainittu, mutta niiden voitaneen ajatella sisältyvän kohdan terveystodistuksiin.
2. Kissojen ja koirien tunnistusmerkintä. Kohta on jo itsessään melko yksiselitteinen. Tunnistusmerkintöjen sisällyttämistä listaan perustellaan muun muassa eläinten hyvinvointiin ja sen valvontaan liittyvillä syillä sekä tunnistusmerkinnän muuttumisella pakolliseksi.
3. Eläinterveyskäynnit, joista säädetään tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 25 artiklassa, sekä elintarviketuotantoa varten pidettävien eläinten pitopaikoissa tehtävät terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat. Terveydenhuolto- ja eläinterveyskäyntien katsotaan olevan tärkeitä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin sekä elintarviketurvallisuuden kannalta.
4. Rokotus. Rokotuksilla vähennetään infektiotautien esiintyvyyttä, ja edistetään siten eläinten hyvinvointia ja terveyttä. Erityisesti zoonooseja vastaan annetuilla rokotuksilla on myös kansanterveydellisiä vaikutuksia. Rokotusten osalta ei oteta kantaa siihen, kuinka laajasti erilaisia rokotteita tulisi olla tarjolla.
5. Loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet. Kuten edellisen kohdan rokotuksia, myös loishäätöjä perustellaan eläinten terveyden sekä hyvinvoinnin edistämisellä ja zoonoottisten loistartuntojen vastustamisen kansanterveydellisillä vaikutuksilla. Tämän kohdan voidaan siten katsoa sisältävän muiden loishäätöjen ohella esimerkiksi matkustavien eläinten ekinokokkilääkitykset.
6. Suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät perustoimenpiteet tai, jos se on toimenpiteen laajuus tai vaativuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, jatkohoitoon lähettäminen. Suun terveydenhuollon osalta perusteluissa mainitaan erityisesti koirien ja kissojen hammastarkastukset, hammaskivenpoistot sekä hevosten perushammashoito, jonka voidaan katsoa sisältävän hammastutkimuksen lisäksi hampaiden raspauksen.
Kohta ei sisällä sellaisia toimenpiteitä, jotka edellyttävät röntgenin tai porayksikön käyttöä. Siten esimerkiksi kirurgiset hampaiden poistot on selvästi rajattu pois järjestämisvastuusta. Joitain suun ja hampaiden tutkimukseen ja hoitoon liittyviä ensiapuluonteisia toimenpiteitä voidaan tehdä myös kohtien 11 ja 12 perusteella.
7. Sarvien ja sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta. Toimenpidettä perustellaan eläinten hyvinvoinnilla, kun sarvien poistaminen tai nupouttaminen estää toisten eläinten ja ihmisten vahingoittamisen. On myös hyvä huomata, että aikuisten eläinten sarvien poistaminen on toimenpiteenä rajattu eläinten hyvinvointilainsäädännössä vain eläinlääkärien tehtäväksi toimenpiteeksi.
Kohdan katsotaan sisältävän myös ultraäänitutkimukset luetelluille eläinlajeille.
8. Lisääntymiseen liittyvät tarkastukset ja tutkimukset sekä lisääntymisongelmien hoito elintarviketuotantoa varten pidettäville naudoille, sioille, lampaille, vuohille ja poroille. Toimenpiteitä perustellaan niiden merkityksellä elintarviketuotannolle ja maan huoltovarmuudelle. Perusteluissa myös todetaan, että yksityistä palvelua on elintarviketuotantoeläimille tarjolla vain rajoitetusti. Kohdan katsotaan sisältävän myös ultraäänitutkimukset luetelluille eläinlajeille.
Toisaalta muiden kuin elintarviketuotantoeläinten lisääntymiseen liittyvien palveluiden ei katsota sisältyvän järjestämisvastuuseen, ja tämä mainitaan erikseen perusteluissa. Tällaisia palveluita voisivat olla esimerkiksi hevosten siemennykset ja tiineystarkastukset tai koirien tiineysultraäänitutkimukset ja narttujen progesteronimääritykset astutusajankohdan selvittämiseksi.
9. Kastraatio naudalle, sialle, lampaalle, vuohelle, porolle, koiralle ja kissalle sekä sterilisaatio kissalle. Kastraatioiden sisällyttämistä listaan perustellaan eläinten hyvinvoinnin turvaamisella sekä ei-toivottujen tiineyksien ehkäisemisellä. Muista eläinlajeista poiketen kissojen sterilisaatiot on sisällytetty kohtaan, jotta voidaan estää kissapopulaatioiden hallitsematonta lisääntymistä. Eksoottisempien lemmikkien, kuten kanien, kastraatiot tai sterilisaatiot eivät kuulu tämän kohdan perusteella tarjottaviin palveluihin, kuten eivät hevosten kastraatiotkaan.
10. Sairaan eläimen kliininen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi, tavanomaisten näytteiden ottaminen ja pikatestaus tai toimittaminen laboratoriotutkimuksiin eläimen sairauden syyn selvittämiseksi sekä tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkotutkimuksiin. Kohta sisältää kaikkien eläinlajien kliinisen tutkimuksen ja hoidontarpeen arvioinnin. Hoidontarpeen arvioon voi sisältyä tavanomaisia näytteitä, kuten veri- ja virtsanäytteitä. Itse hoitoon liittyvät palvelut on lueteltu kohdissa 11–14. Tutkimus ja hoidontarpeen arvio ei sisällä vaativien näytteiden ottamista tai kuvantamispalveluita. Vaativia näytteitä ei ole perusteluissa määritelty. Kuvantamisen osalta tämä tarkoittaa sitä, että röntgen- tai ultraäänitutkimukset eivät sisälly järjestämisvastuuseen. Niitä voidaan kuitenkin tarjota täydentävinä palveluina markkinaperusteisesti hinnoiteltuna, tai potilas voidaan lähettää yksityiselle puolelle jatkotutkimuksiin.
Vaativia näytteitä ei ole perusteluissa määritelty.
11. Sairaalle elintarvike- tai turkistuotantoa varten pidettävälle eläimelle tarvittava hoito, jota on mahdollista antaa eläimen pitopaikassa ja johon kuuluu myös nautaeläimen juoksutusmahaleikkaus. Tuotantoeläinten osalta perusteluissa todetaan, että kohta sisältää kaiken sellaisen hoidon, jota on mahdollista antaa eläinten pitopaikassa. Nautojen juoksutusmahaleikkaukset sisältyvät kohdassa määriteltyyn hoitoon. Nautojen vierasesineleikkausten osalta perusteluissa taas todetaan, että tarve tällaisille leikkauksille on poistunut, kun magneettien asentaminen verkkomahaan on lisääntynyt. Perusteluista jää kuitenkin epäselväksi kuuluisiko tällainen leikkaus järjestämisvastuuseen, mikäli sille olisi tarve.
12. Perustasoinen ensiapuluonteinen hoito, jota tarvitaan muulle kuin 11 kohdassa tarkoitetulle eläimelle, johon kuuluvat ruoansulatuskanavan ja virtsateiden häiriöiden konservatiivinen hoito, tulehdus- ja kiputilojen hoito, sokin hoito, metabolisten häiriöiden hoito, haavojen ompelu, muu vastaava enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä hoito, tavanomaisimpien pienten kotieläinten luunmurtumien immobilisaatio sekä hoitoon liittyvä välttämätön jatkokäsittely tai lääkehoito ja tarvittaessa eläimen lähettäminen jatkohoitoon. Kohta koskee kaikkien muiden eläinten hoitoa paitsi kohdassa 11 määriteltyjä tuotantoeläimiä. Myös yritystoiminnan takia pidettävät muut kuin 11 kohdan tuotantoeläimet kuuluvat tämän kohdan soveltamisalaan. Tällaisia ovat esimerkiksi ratsastuskouluissa pidettävät hevoset sekä matkailuelinkeinotoiminnassa pidettävät koirat. Myös lemmikkinä pidettäviin tuotantoeläinlajien edustajiin sovelletaan tätä kohtaa, eikä kohtaa 11.
Perusteluiden mukaan perustasoisella hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka voidaan antaa ilman erikoisosaamista ja erityislaitteistoa. Ensiapuluonteisuudella tarkoitetaan sitä, että hoito voidaan antaa ainakin lähtökohtaisesti heti ilman pidemmälle meneviä sairautta koskevia jatkoselvittelyjä tai -tutkimuksia.
Kohdan toimenpidelistaus ei ole täysin tyhjentävä, mutta se on tarkoitettu selkeyttämään rajanvetoja julkisen järjestämisvastuuseen kuuluvan ja sen ulkopuolelle jäävän hoidon välillä. Esimerkiksi tikkien poisto sisältyy hoitoon liittyvään jatkokäsittelyyn. Eläimen lähettäminen jatkohoitoon on tehtävä omistajan suostumuksella ja lähtökohtaisesti eläimen omistajan valitsemaan paikkaan. Myös eläimen lopettaminen mainitaan vaihtoehtona. Tarkemmin kohtaan sisältyvistä toimenpiteistä ei ole annettu esimerkkejä. Kuitenkin esimerkiksi uroskissan virtastietukoksen hoito katetroimalla voitaisiin katsoa kuuluvan kohdan soveltamisalaan. Kyseessä on tällöin kiireelliseen eläinlääkärinapuun sisältyvä ensiapuluontoinen hoito.
Perusteluiden mukaan perustasoisella hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka voidaan antaa ilman erikoisosaamista ja erityislaitteistoa.
Perusteluissa kohdan ulkopuolelle on rajattu muun muassa märkäkohtuleikkaukset, torsio- ja vierasesineleikkaukset sekä virtsateiden leikkaukset. Näitä leikkauksia voidaan kuitenkin tarjota täydentävinä palveluina markkinaperusteisesti hinnoiteltuina. Vaativien silmäsairauksien, iho-ongelmien, käyttäytymisongelmien tai metabolisten tai neurologisten ongelmien selvittäminen ja hoitaminen eivät kuulu julkisesti turvattaviin palveluihin. Vielä selvempää on perusteluissakin mainittujen syöpähoitojen sekä ortopedisen kirurgian jääminen kohdan ulkopuolelle.
13. Synnytysapu, johon kuuluu keisarileikkauksista nautojen, lampaiden, vuohien ja kissojen keisarileikkaus. Kohta sisältää kaikkien eläinlajien synnytysavun. Keisarileikkauksen katsotaan kuuluvan julkisesti turvattaviin palveluihin vain nautojen, lampaiden, vuohien ja kissojen osalta. Koiran keisarileikkaus ei enää sisälly näihin palveluihin. Koiran keisarileikkausten jättämistä tässä määriteltyjen palveluiden ulkopuolelle perustellaan sillä, ettei niitä ole aikaisemminkaan tehty kaikissa kunnissa ja että niiden tekeminen vaatisi paremmin varusteltuja tiloja ja välineitä. Koiran keisarileikkauksia voidaan kuitenkin tarjota täydentävänä palveluna markkinaperusteisesti hinnoiteltuna, mikäli sen tekemiseen on saatavilla tarvittavat välineet, henkilöstö ja osaaminen.
14. Eläimen lopetus. Kaikkien eläinten kivuttoman kohtuuhintaisen lopetuksen saatavuus katsotaan tärkeäksi eläinten hyvinvoinnin turvaamisen kannalta.
Jäsenillan tallenne:
Uusi eläinlääkintähuoltolaki ja sen vaikutukset
Toukokuussa järjestettiin jäsenilta, joka keskittyi vuoden 2026 alussa voimaan tulevaan eläinlääkintähuoltolakiin ja sen eläinlääkäreitä koskeviin vaikutuksiin. Tapahtuma oli suunnattu kaikille liiton jäsenille.
Tilaisuuden aluksi kuultiin alustus Eläinlääkäriliiton eläinlääkintähuoltolakityöryhmän puheenjohtajalta, Oulun seudun ympäristötoimen ympäristöjohtaja Leena Tuurilta. Mukana olivat myös liiton puheenjohtaja Mikko Turku ja asiantuntijaeläinlääkäri Veera Kurenlahti. Tämän jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella aiheesta.
Tästä linkistä löydät jäsenillan tallenteen ja paljon lisää tietoa eläinlääkintähuoltolain uudistuksesta (285/2023). Verkkosivua päivitetään säännöllisesti.
Kuva alussa: Julkisen sektorin järjestämisvastuuseen sisällytettävät palvelut on määritelty uudessa laissa huomattavasti tarkemmin kuin aikaisemmassa laissa. Kuvituskuva
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 4/2025.

Veera Kurenlahti
Kirjoittaja on Suomen Eläinlääkäriliiton asiantuntijaeläinlääkäri.