Kesätyöt rohkaisevat, haastavat ja palkitsevat 

Mikaela Pöri on neljännen vuosikurssin eläinlääkäriopiskelija, ja hän on viettänyt viimeiset kaksi kesää lihantarkastajan tehtävissä Snellmanin teurastamossa Pietarsaaressa. Lihantarkastajat ovat Ruokaviraston työntekijöitä, jotka tarkastavat teurastettujen tuotantoeläinten ruhot ja elimet teuraslinjassa. 

Pörin mukaan työssä yllättävintä on ollut linjanopeus, johon on totuttava nopeasti. Antoisinta puolestaan on ollut oppia tulkitsemaan eläimen sisäelimissä tapahtuvia muutoksia eläimen ulkonäön perusteella. Lisäksi työssä oppii tunnistamaan yleisimmät patologiset muutokset eläimessä.  

Pöri kokee, että teurastamossa hänet on otettu hyvin vastaan ja työilmapiiri on ollut kannustava sekä myönteinen. Alkuun häntä jännitti teurastamo työympäristönä, mutta siihen tottui nopeasti.  

Pörin mielestä uusien asioiden kokeileminen on aina rikkaus. Kokeilujen kautta voi löytää itselleen sopivimman suuntautumisvaihtoehdon.  

”Eläinlääkärikoulutus mahdollistaa niin monessa työpaikassa työskentelyn, että todellakin kannattaa tarttua tilaisuuteen”, Pöri kannustaa. 

Pörin ihanimmat kesätyömuistot liittyvät opiskelijatovereitten kanssa jaettuun kimppakämppään ja siellä yhdessä vietettyyn aikaan sekä jaettuihin kokemuksiin.  

Kesä genetiikkapulmien parissa 

Neljännen vuosikurssin eläinlääkäriopiskelija Janika Juusola työskentelee tutkimusavustajana tutkimusryhmässä, jossa tutkitaan perinnöllisiä silmäsairauksia ja geeniterapiaa. Samalla hän viimeistelee lisensiaatintutkielmaansa samaisista aiheista. 

Juusola päätyi osaksi tutkimusryhmää kandidaatintutkielmaprojektinsa kautta helmikuussa 2025 opiskellessaan toista vuotta eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Sen jälkeen hän on ollut mukana ryhmän toiminnassa jatkuvasti opintojensa ohella, mutta tänä kesänä hän on ensimmäistä kertaa tutkimusryhmässä täysipäiväisenä työntekijänä.  

Juusolan tyypillinen työpäivä koostuu tutkimusprojektien työvaiheiden mukaan joko laboratoriotyöstä tai tietokoneella tehtävistä töistä, kuten artikkeleihin tutustumisesta tai tutkimusdatan analysoinnista. Palkitsevinta työssä on saada ensi kertaa ratkaistuksi jokin genetiikan alan pulma, sillä Juusola tutkii projekteissaan monia aiemmin tutkimattomia genetiikan osa-alueita. 

Paras muisto työn parista on apurahan saaminen tutkimuksen tekemistä varten koko ensi vuodeksi, sillä Juusola tekee töitään apurahojen turvin. 

”Parasta on myös kiinnostavien ja lupaavilta vaikuttavien tutkimustulosten saaminen”, Juustola kertoo.  

Harjoittelu patologian salilla 

Silja Penttilän kesä vierähti Ruokaviraston patologian yksikössä Helsingin Viikissä avustajan tehtävissä. Työhön kuului avustaminen obduktioissa, salin huolto ja valmistelu sekä asiakaspalvelu.  

Penttilä on viidennen vuosikurssin opiskelija, ja hän päätyi hakemaan työtä eläinlääkäriopiskelijoiden sähköpostilistalle välitetyn työpaikkailmoituksen inspiroimana. Työ vaikutti mielenkiintoiselta, sillä hän oli juuri suorittanut kolmantena opintovuotenaan kiinnostavan patologian kurssin. Työ oli Penttilälle ensimmäinen eläinlääkintäalan kesätyö. Harjoittelu tuntui pehmeältä laskulta oman alan töihin, koska patologialla annettiin hyvä perehdytys ja mahdollisuus opetella asioita rauhassa. 

Työ antoi Penttilälle paljon, ja kokemuksen ansiosta neljännen vuoden kirurgian kurssilla sisäelinten sijainnit ja leikkaustekniset asiat muistuivat mieleen muitta mutkitta. Myös histologian osaaminen kasvoi kohisten erilaisia kudosleikkeitä tulkitessa. Parhaiten kesästä jäi mieleen harvinaislaatuinen kohtaaminen mursun sydämen kanssa. 

Työskentelyyn kehittyi kesän aikana sopiva suhtautuminen: työ ei ollut ankeaa, vaikka sitä tehtiinkin eläinten ruumiiden parissa. Penttilä oli myös tottunut ruumiiden käsittelyyn jo aikaisemmin opintojen parissa. 

”Patologisella tutkimuksella voidaan auttaa eläviä eläimiä erityisesti tuotantoeläinten tapauksessa, joissa sairaudet liittyvät usein ympäristön olosuhteisiin. Ruumiiden avaaminen ei siis tuntunut masentavalta tai turhauttavalta, koska tutkimuksesta saatu tieto voi olla apuna sairauksien ennaltaehkäisyssä”, Penttilä kiteyttää. 

Seminologin saappaissa Iisalmessa 

Kolmannen vuosikurssin opiskelija Emilia Sevón työskenteli ensimmäisen opiskeluvuotensa jälkeisen kesän seminologi- 
­lomittajana Iisalmessa. Seminologilomittaja työskentelee lehmien keinosiemennyksen parissa kiertäen tilalta tilalle karjanomistajien lähettämien siemennystilausten mukaisessa järjestyksessä. 

Seminologilomitus on itsenäistä työtä, joka usein vaatii jalkautumista maalaiskuntiin ja siten kesäasunnon hankkimista. Sevón ratkaisi asian majoittumalla kesän Airbnb-asunnossa poikaystävänsä Joni Löytökorven kanssa, joka niin ikään työskenteli seminologilomittajana samaisella alueella. 

Kesätyökuntaansa Iisalmeen Sevón tykästyi sen maalaismaisemien, hyvän sijainnin, rauhallisen tunnelman sekä avoimien ja leppoisien ihmisten ansiosta. Hän ilahtui erityisesti siitä, että tilalliset ottivat hänet hyvin vastaan, vaikkei hänellä ollutkaan kovin paljoa aiempaa kokemusta naudoista tai maataloudesta. 

Parhaana kesätyömuistona Sevónille jäi mieleen viimeisen työpäivän viimeinen tilakäynti. Siellä sattui olemaan erityisen ihana isäntäväki, joka tarjosi tuoreita mansikoita ja mahdollisuuden rapsutella kissanpentuja. 

Sevón on itse paljasjalkainen pääkaupunkiseutulainen, joten hän ei ollut aiemmin asunut tai erityisemmin matkustellut pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Muutto Iisalmeen tuntui pelottavalta myös siksi, että sen myötä jäi ilman tukiverkkoa. Perhe ja kaverit jäivät pääkaupunkiseudulle, joten kesästä tuli selvitä itsenäisesti. 

”Pieneen kuntaan muuttaminen kesäksi tuntui hypyltä tuntemattomaan”, Sevón kertoo. 

Sevónin suhtautuminen kuitenkin muuttui kesätyöjakson aikana, ja nyt pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi ei enää tunnu kaukaiselta tai pelottavalta. Hän toteaa kokemuksen avanneen täysin uusia mahdollisuuksia, ja hän toivoo tulevaisuudessa urapolkunsa vievän takaisin kuntapraktiikan ja nautojen pariin. Kesä Iisalmessa opetti Sevónille, että tuntemattomassakin paikassa selviää hyvin, eikä arki lopulta muutu paljon. 

”Lyhyen pätkän selviää pienemmälläkin varustuksella, kuten auton peräkontillisella. Jos maakuntaan jäisi pidemmäksi aikaa, vaatisi se enemmän asettumista. Täytyy vain uskaltaa heittäytyä ja lähteä”, Sevón sanoo.  

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2026.