Kategoriat: 
Pääkirjoitus

Opiskelijoina valtuuskunnassa – mukana vaikuttamassa ja oppimassa 

Mukaan lähtiessämme meillä ei ollut juurikaan käsitystä, mitä kaikki siihen liittyvät kuivakalta vaikuttavat käsitteet, kuten ylin päätäntävalta, luottamusneuvosto, kurinpitoelin ja työryhmä, käytännössä edes tarkoittavat. Koko touhu kuulosti opiskelijan korvaan jokseenkin byrokraattiselta ja kankealta. Onneksi kuitenkin lähdimme mukaan, sillä kausi on ollut paitsi opettavainen myös täynnä uusia oivalluksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa. 

Aluksi valtuuskunnan kokoukset tuntuivat jännittäviltä. Käsillä oli tosiaan liiton ylin päätäntävalta, ja me kaksi pientä opiskelijaa istuimme kokouksissa kokeneiden eläinlääkärien ja valtuuskuntaveteraanien kanssa. Nopeasti kuitenkin tajusimme, että olemme ihan samanarvoisia jäseniä kuin muutkin. Meidän mielipiteitä kysyttiin, kuunneltiin ja arvostettiin.  

Pian meille valkeni myös, että valtuuskunnassa päätökset eivät ole pelkästään muodollisia, vaan siellä käsitellään tärkeitä ja käytännönläheisiä aiheita. Olemme olleet mukana keskustelemassa esimerkiksi siitä, mitä Suomen Eläinlääkäriliitto – yhtenä maamme keskeisistä eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaorganisaatioista – lausuu julkisesti turkistarhaukseen ja sikojen tainnutukseen liittyvistä eettisistä ongelmista.  

Alun jännityksen laannuttua valtuuskunnassa mukana olo on ollut hauskaa, inspiroivaa ja yhteisöllistä. Ja tietysti opiskelijanäkökulmasta katsottuna on kirsikkana kakun päällä ollut kokousten hyvät tarjoilut! 

Valtuuskunnassa toimiminen on antanut meille paljon. Sen myötä olemme päässeet tutustumaan älykkäisiin kollegoihimme sekä ymmärtäneet, kuinka toisaalta tiivis ja yhteisöllinen, toisaalta monimuotoinen ja laaja eläinlääkärikunta on. Yhteinen tavoite on kuitenkin selkeä: eläinlääkärien etuja ajetaan yhtenä rintamana. Valtuuskunnassa toimiminen on antanut meille itseluottamusta olla omia itsejämme ja tuoda esiin mielipiteitämme. Lisäksi yhteisen hyvän tavoittelemisesta on tullut hyvä mieli. 

Valtuuskuntajäsenen rooli on ollut myös tärkeä tuki työelämään siirtymisessä. Kokouksissa käsiteltyjen työelämäkysymysten, kuten alan työllisyysnäkymien, työssä jaksamisen ja työoikeudellisten asioiden, kautta olemme saaneet käsityksen niistä eläinlääkärin ammattiin liittyvistä aihealueista, joita ei koulussa välttämättä käsitellä ollenkaan. Me opiskelijajäsenet olemme päässeet vaihtamaan ajatuksia myös keskenämme eri maiden opetuskokonaisuuksista sekä opiskelijatoiminnasta. 

Suomen Eläinlääkäriliiton yksi tärkeimmistä tavoitteista kaudellamme on ollut aktiivinen valmistautuminen alalla tapahtuviin muutoksiin, ja siinä me tuoreet eläinlääkärit olemme keskeisessä roolissa. Meillä on mahdollisuus muuttaa ammattikenttää meille sopivammaksi tulevaisuudessa, ja tiedämme parhaiten, kuinka liitto voisi tukea opiskelijoita siinä vielä paremmin. 

Opiskelijajäsenet valtuuskunnassa mahdollistavat suoran yhteyden koulutuksen ja työelämän välillä tuomalla valtuuskunnan tietoon tuoreita näkökulmia ja omia kokemuksiaan niin opintoihin kuin työelämään siirtymiseen liittyvistä haasteista. Olemme hyvillä mielin voineet todeta, että opiskelijoiden ääni on tärkeä ja arvokas osa liiton toimintaa. 

Toivomme, että tulevan syksyn vaaleissa nousee esiin innokkaita, aktiivisia ja uudistushaluisia tekijöitä, jotka jatkavat niin Suomessa kuin ulkomaillakin opiskelevien näkemysten välittämistä liiton päättävään elimeen. Kynnystä ei kannata pitää korkealla, sillä kuka vain otetaan toimintaan mukaan avoimesti. Omilla ajatuksilla sekä innostuksella pärjää pitkälle.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 3/2025.

Iida Lilleberg ja Katri Tähtinen

Kirjoittajista Iida Lilleberg opiskelee Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, ja Katri Tähtinen opiskelee Eesti Maaülikoolissa Tartossa. Molemmat valmistuvat kesäkuun loppuun mennessä. 

Jaa Lehti

Eläinkokeiden haasteet ja eettiset rajat

Jäsenille
Kategoriat: 
Eläinlääkärin professio eettisestä näkökulmasta

Provisiopalkan ehtojen muuttaminen 

Jäsenille
Kategoriat: 
Juristi vastaa

Kehityshäiriöt luomisen syynä 

Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista