Kategoriat: 
Pääkirjoitus

Pura Vida

Maksan kahvini Costa Rican colóneilla ja kiitän kahvilan työntekijää, joka vastaa iloisesti ”Pura Vida!”. ”Pura Vida!” huikkaan takaisin olkani yli astuessani ulos 30 asteen helteeseen ja hymyilen. Työvuoroni alkaa pian. Ensimmäisenä on vuorossa laiskiaisvauvan juotto, joka voi viedä helposti puolisen tuntia. Laiskiaisten kanssa mikään ei tapahdu nopeasti. Täällä asap on saanut uuden merkityksen: as slow as possible. Laiskiaiset kuvataan usein Costa Rican symbolina, mikä ei tunnu lainkaan yllättävältä. Paikallisten ote elämään on huomattavasti rennompi ja hitaampi kuin mihin meillä pohjoisessa on totuttu.

”Pura Vida” ei suinkaan ole pelkkä tervehdys. Se on elämäntapa, jonka filosofian keskiössä ovat elämästä nauttiminen ja kiitollisuus. Kömpelö suomennos voisi olla yksinkertainen, aito tai puhdas elämä. Ideologian näkymistä paikallisten arjessa on vaikea kuvailla, mutta sen tuntee. He ovat positiivisia ja elävät hetkessä murehtimatta liikaa tulevasta. Vaikka suomalaiset valittiinkin juuri maailman onnellisimmaksi kansaksi jo seitsemättä kertaa peräkkäin, koen meillä olevan paljon oppimista costaricalaisilta.

Valmistumisestani on tämän lehden julkaisuhetkellä kulunut lähes vuosi. Olen pohtinut paljon eläinlääkäri-identiteettiäni ja sitä, miten se on muuttunut opiskeluajoista. Kuvittelin aina tietäväni, mitä elämältäni haluan. Jouduinkin pienoisen paniikin valtaan kun ymmärsin, etten todella tiedä tulevaisuudesta mitään. En tiedä, missä päin maailmaa olen ensi vuonna tähän aikaan. Saati sitten, mitä työtä tulen tekemään viiden vuoden päästä. Enhän edes tiedä, mitä syön huomenna illalliseksi. Olen kuitenkin vähitellen oppinut ymmärtämään, ettei minun tarvitsekaan tietää.

Koen meidän elävän illuusiossa, jossa kaiken pitää olla selvää, ja ahdistumme heti, jos suunta tuntuu olevan hukassa. En väitä, että meidän pitäisi lakata miettimästä tulevaa – se on toki jossain määrin väistämätöntä. Yritän sanoa, että suunnitelmien puuttuminen tai niiden muuttuminen ei ole aina pahasta. Joskus niin on parempi, sillä voiko lopulta mitään laskea suunnitelmien varaan? Elämällä on tapana yllättää.

Lopulta työ on vain työtä, eikä sen tarvitse olla elämäntapa. Toki plussaa olisi, jos työ tuntuisi meille merkitykselliseltä tai vähintäänkin mielekkäältä. Elämässä on kuitenkin oltava muutakin sisältöä. Kuten sanoin puheessani vuosi sitten vastavalmistuneille kollegoilleni: me olemme paljon muutakin kuin eläinlääkäreitä. Olemme muiden ihmisten läheisiä: ystäviä, ja perheenjäseniä. Vaikka olemmekin kaikki samalla alalla, meistä jokainen elää omaa uniikkia elämäänsä, jossa jokaisella on omat haasteensa ja intohimonsa. Seuratkaa näistä jälkimmäisiä, niin pääsette yli ensimmäisistä. Tukekaa kollegoitanne, mutta vasta hengiteltyänne syvään omasta happimaskistanne.

Hidastakaa hetkeksi. Ottakaa aikaa itsellenne ja keskittykää käsillä oleviin asioihin. Pysähtykää miettimään, mitkä asiat työssänne ja arjessanne tekevät teidät onnellisiksi. Toteuttakaa unelmianne älkääkä pelätkö tulevaa. Muutos on väistämätöntä, mutta vain sen vauhti muuttuu. Joskus täyskäännös voi olla ainoa tie onneen, siinä missä juurien kasvattaminen voi jossain hetkessä maksimoida tyytyväisyyttä. Pyrkikää tunnistamaan, millä nopeudella oma elämänne virtaa parhaiten juuri tässä hetkessä. Jos olette onnellisia niin työssänne kuin muussa elämässänne, nauttikaa siitä. Jos ette, etsikää muutosta.

Pura Vida!

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 3/2024.

Laura Kankainen

Kirjoitushetkellä Laura Kankainen työskenteli eläinlääkärinä Rescue Center Costa Rica nimisessä villieläinkeskuksessa.

Jaa Lehti

Kenpä tietäis sen

Kategoriat: 
Pääkirjoitus

EU-tuontivaatimusten koulutusta Länsi-Afrikassa

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Eläinlääkärinä työsuhteessa vai itsenäisenä yrittäjänä?

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli