Siipikarjan reovirustartunnat aiheuttavat merkittäviä tuotantotappioita 

Valtaosa siipikarjasta saa reovirustartunnan jossain vaiheessa elämää. Lintujen reoviruksia on useita erilaisia, joista valtaosan uskotaan kuitenkin olevan taudinaiheuttajina merkityksettömiä. Reovirustyyppien 1 ja 4 on todettu olevan taudin aiheuttaja erityisesti broilereilla mutta myös kanoilla ja kalkkunoilla. Molempia tyyppejä on todettu suomalaisessa siipikarjassa. Lisäksi osa reoviruksista saattaa olla osallisina erilaisissa oireyhtymissä yhdessä muiden taudinaiheuttajien kanssa.  

Reovirusten aiheuttama tenosynoviitti ja artriitti on yleisin broilereilla ja kalkkunoilla. Broilereilla oireet alkavat yleensä parin viikon iässä tai hieman myöhemmin ja kalkkunoilla selvästi myöhemmin. Linnuilla on vaikeuksia liikkua, ja infektion kroonistuessa nähdään usein varsinkin kinnernivelten turpoamista. Erityisesti raskaiden liharotujen kukoilla jännetulehdus voi johtaa myös akillesjänteen repeytymiseen. Repeämää usein seuraava verenvuoto nähdään kintereen voimakkaana turpoamisena ja muutaman päivän jälkeen vihertävänä värinä ihon alla. Lintu ei pysty varaamaan painoa jalalle. Yleensä kaikki parven linnut saavat tartunnan, mutta jalkavaurioita tavataan noin viidellä prosentilla linnuista. Kuolleisuus on yleensä vain lievästi kohonnut.  

Infektoituneista munista kuoriutuneet poikaset levittävät virusta kuorimakoneessa. Tartunnan saanut parvi kasvaa epätasaisesti, osa linnuista jää rääpäleiksi ja niiden luut ovat hauraat. Näiden oireyhtymien yhteydessä on havaittu lisäksi muita virustartuntoja, kuten adeno-, astro- ja rotaviruksia, jotka pahentavat sairauden oireita ja tappioita. Reovirusinfektio altistaa myös jänteiden ja nivelten bakteeritulehduksille. 

Reovirustartuntojen diagnostiikassa ei riitä pelkästään oireiden ja muutosten kuvaus, vaan virus tulisi pystyä osoittamaan muuttuneesta kudoksesta, kuten jänteistä ja nivelistä. Vasta-aineiden osoitus ei yksinään riitä diagnoosiin, koska myös merkityksettömät reoviruskannat nostavat vasta-ainetasoja. Vasta-aineiden avulla, yhdessä oireiden ja tuotantotulosten kanssa, voidaan kuitenkin kartoittaa reovirusinfektioiden esiintymistä ja merkitystä parvissa silloin, kun tiedetään mikä virustyyppi ongelman aiheuttaa. Kalkkunoissa esiintyvät reovirukset eroavat perimältään broilereissa ja kanoissa todetuista kannoista.  

Reovirukset nostavat heikosti immunologista suojaa. Jotta linnuille saadaan riittävä immuunivaste, emojen rokotusohjelmassa tulee käyttää sekä elävää että tapettua reovirusrokotetta. Emojen rokottaminen vähentää virusten siirtymistä jälkeläisiin. Maternaaliset vasta-aineet suojaavat poikasia erityisesti alkukasvatusvaiheessa, jolloin reovirustartunta voisi helpommin johtaa lintujen sairastumiseen ja merkittäviin tappioihin kasvuhäiriöinä ja teurashylkäyksinä.  

Korkeatasoinen tautisuoja, taukosaneeraukset ja hyvä hygienia joka tuotantovaiheessa vähentävät virustartuntoja. Reovirukset ovat erittäin kestäviä tavanomaisille desinfektioaineille, mikä on otettava huomioon taukosaneerauksissa. Reovirusten rokotekehittelyssä on saatu hyviä tuloksia, joilla tappioita voidaan vähentää. Suomessa rokotukset on aloitettu joissakin emoparvissa. 

Kuva alussa: Jännetupentulehduksen seurauksena turvonnut oikeanpuoleinen kinnernivel. 

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 4/2025.

Pia Vennerström, Vivi Deckwirth ja Riikka Kaarto

Kirjoittajat jaostopäällikkö Pia Vennerström sekä erikoistutkijat Vivi Deckwirth ja Riikka Kaarto toimivat Eläinterveystutkimuksen yksikössä Ruokavirastossa.