Hiekanjyvät ja cornit whippetin anturassa – kirjallisuuskatsaus ja kaksi tapausselostusta
Tiivistelmä
Anturaan porautuneet hiekanjyvät ja anturan pyöreät keratoomat eli vakiintuneelta nimitykseltään cornit ovat tärkeimpiä erotusdiagnooseja ontuvalla whippetillä. Kvartsipohjainen hiekoitushiekka porautuu vinttikoiran kapeaan ja ohueen anturakudokseen aiheuttaen kipua ja inflammaatiomuutoksia.
Cornin etiologia on vielä epäselvä, mutta useita altistavia tekijöitä on kuvattu, mukaan lukien hiekanjyvät. Hiekanjyvät ja cornit anturassa aiheuttavat voimakasta ontumaa erityisesti kovalla ja epätasaisella alustalla. Anturassa havaitaan reikä tai cornille tyypillinen pyöreä ja kivulias ulkoneva kovettuma. Antura on usein turvoksissa ja palpaatioarka.
Diagnoosi perustuu tyypilliseen oirekuvaan, ortopedisen tutkimuksen löydöksiin sekä röntgentutkimukseen. Hiekanjyvät nähdään röntgentiiviinä pistemäisinä muutoksina anturakudoksessa. Cornien hoito on kirurginen.
Konservatiiviset hoitomenetelmät tuovat vain palliatiivisen avun. Hiekanjyvien poiston ennuste on hyvä, mutta anturassa ollut hiekanjyvä voi johtaa anturan corn-muodostukseen. Corneilla on suuri uusiutumisriski, ja niiden hoito voi olla turhauttavaa potilaalle, omistajalle ja eläinlääkärille.
Esitämme kaksi tapausselostusta. Ensimmäisellä koiralla havaittiin hiekanjyviä anturassa ja toisella anturan hiekanjyvät johtivat corn-muodostukseen. Molemmat potilaat hoidettiin kirurgisesti.
Summary
Grit in the paw pads and round paw pad keratomas, called corns, are among the most important differential diagnoses in lame whippets. The quartz-based grit penetrates into the sighthound’s narrow, thin paw pad tissue, causing pain and inflammatory changes.
The aetiology of corns is still unclear, but several predisposing factors have been described, including exposure to grit. Grit and corns in the paw pads cause significant lameness, especially on hard and uneven surfaces. A hole or a round, painful protruding corn can be seen in the paw pad. The pad is usually swollen and tender to palpation.
Diagnosis is based on the typical signs, orthopedic findings and diagnostic imaging. Grit is seen as radiopaque and point-like lesions in the paw pad tissue. The treatment of corns is surgical. Conservative treatment is only palliative.
The prognosis for the removal of grit is good, but the grit can lead to corn formation in the paw pad tissue. Due to high recurrence risk, treatment can be frustrating for the patient, the owner and the veterinarian.
We present two case reports. The first patient had grit in the paw pad. In the second dog, the grit caused corn formation. Both were treated surgically.
Ydinkohdat
- Anturaan porautuneet hiekanjyvät ja anturan keratoomat eli cornit ovat yleisiä whippeteillä.
- Hiekanjyvät ja cornit aiheuttavat voimakasta ontumaa kovalla ja epätasaisella alustalla, anturan turvotusta ja kipua.
- Corn näkyy pistemäisenä reikänä tai ulkonevana anturan kovettumana.
- Hoito perustuu muutosten kirurgiseen poistoon.
- Hiekanjyvien poiston ennuste on hyvä, mutta cornit uusiutuvat suurella todennäköisyydellä.