Hyönteisvälitteiset sukkulamadot (Filarioidea) porolla Suomessa – kirjallisuuskatsaus

Tiivistelmä

Yleisimmät Suomessa esiintyvät hyönteisvälitteiset sukkulamatoloiset porolla ovat Setaria tundra eli vatsakalvomato, Rumenfilaria andersoni eli hirvieläinten imusuonimato sekä Onchocerca tarsicola eli jalkamato. Havainnot näiden loisten massaesiintymisistä porolla ovat varsin uusia; Setaria-epidemiat 1973 ja 2003–2005, Onchocerca– ja Rumenfilaria-loiset vasta 2000-luvun alkuvuosista lähtien.

Todennäköisesti nämä loiset ovat hypänneet poroon muilta hirvieläimiltä. Hypätessään uuteen eläinlajiin loinen usein aiheuttaa sairaalloisia muutoksia uuden isäntälajin kudoksissa. Sekä isäntälajin että loisen evoluution edetessä kehittyy mahdollisesti tasapaino, jolloin uuden isäntälajin toleranssi kasvaa ja sairaalloiset muutokset ovat lievempiä edesauttaen myös loisen elinmahdollisuuksia. Lisäksi Suomessa on todettu harvinaisena Lappnema auris -sukkulamatoja.

Hyönteisvälitteiset loiset heikentävät porojen hyvinvointia, pienentävät vasojen teuraspainoja sekä aiheuttavat hylkäyksiä lihantarkastuksessa. Muun muassa tehokkaan hyönteisvälitteisen leviämisen ja luontaisen ivermektiiniresistenssin takia näiden sukkulamatojen vastustaminen on vaikeaa. Suunnitelmallisella loislääkityksellä, epidemioiden ennakoinnilla ja ilmastonmuutosta hidastamalla voitaisiin vähentää loisten haitallista vaikutusta poroihin ja porotaloudelle.

Suomessa esiintyvistä Filarioidea-heimon loisista S. tundra -loisen vastustaminen perustuu säännöllisiin ja kattaviin eloporojen loislääkityksiin. Rumenfilaria andersoni -loinen ja luultavasti Onchocerca-lajit ovat ivermektiiniresistenttejä eikä niiden vastustamiseen voi käyttää tavanomaista loislääkitystä. Verta imevien hyönteisten määrään on miltei mahdoton vaikuttaa. Ilmastonmuutoksen arvioidaan suosivan hyönteisten määrää ja edistävän hyönteisvälitteisten loisten leviämistä yhä pohjoisemmaksi.

Summary

The most common insect-borne nematode parasites of reindeer in Finland are Setaria tundra, Rumenfilaria andersoni and Onchocerca tarsicola. These parasites are new for reindeer and likely resettled by host switching from other cervids since 1970’s. Reindeer have not adapted to these parasites and that is why they cause pathological changes in tissues of a new host species.

These parasites have caused several outbreaks in the Finnish reindeer herding area. In addition, Lappnema auris has been discovered rarely in Finland. Insect-borne parasites deteriorate reindeer welfare, decrease calves’ carcass weight and cause condemnations at meat inspection.

Among other things, efficient insect transmission and ivermectin resistance make the prevention of these parasites difficult. Through systematic antiparasitic treatment, predicting outbreaks and slowing down climate change it is possible to decrease the impact of these parasites on the welfare of reindeer and on reindeer husbandry.

Of the parasites discovered in Finland, the prevention of S. tundra is based on regular and extensive antiparasitic treatment of reindeer. Rumenfilaria andersoni and probably Onchocerca spp. are resistant to ivermectin and therefore cannot be prevented by routine antiparasitic treatment. It is almost impossible to affect the number of insects.

Climate change is predicted to increase the spread of insect-borne parasites and enable the parasites to spread into native areas further North.