Ornithobacterium rhinotracheale -bakteeri siipikarjan hengitystietulehdusten aiheuttajana – kirjallisuuskatsaus
Tiivistelmä
Ornithobacterium rhinotracheale -bakteeri (ORT) liitetään kanan ja kalkkunan hengitystietulehduksiin sekä kalkkunan niveltulehduksiin. Se on taudinaiheuttajana kohtalaisen uusi, ensimmäiset tapaukset on kuvattu 1980-luvun alussa ja nimen bakteeri on saanut vasta 1994.
Bakteerin aiheuttamia tulehduksia on todettu maailmanlaajuisesti, ja myös Suomessa on todettu tautiin viittaavia oireita, mutta bakteeria ei ole saatu eristettyä. ORT on siipikarjalla sekä primaari että sekundaari taudinaiheuttaja. Se aiheuttaa kohonnutta kuolleisuutta, hengitystietulehduksia, heikentää kasvua ja munantuotantoa sekä lisää lihantarkastushyl- käyksiä. Muut taudinaiheuttajat ja huonot olosuhteet lisäävät oireiden vakavuutta. Diagnoosiin vaaditaan kliinisten oireiden ja patologian lisäksi bakteerieristys tai bakteerin osoitus muulla menetelmällä.
Bakteerin eristys on vaativaa, koska hidaskasvuisena se jää usein nopeampikasvuisten bakteerien alle ja kokonaan löytymättä, ellei viljelyä tehdä bakteerille optimaalisissa olosuhteissa ja taudin aikaisessa vaiheessa. Serologia soveltuu paremmin ongelmakartoituksiin kuin yksittäisten tapausten diagnostiikkaan. Suomessa on tutkittu joitakin kalkkunaparvia serologisesti ORT:n varalta ja vasta-aineita on todettu.
Ornitobakterioosin hoito on hankalaa ja hoitotulokset usein huonoja, koska bakteerille kehittyy helposti antibioottiresistenssi ja koska muita altistavia tekijöitä ei aina pystytä välittömästi korjaamaan. Mahdollisen antibioottihoidon tulee perustua bakteerin herkkyysmääritykseen. ORT-rokotteita on kehitetty aktiivisesti viime vuosina. Nykyään on olemassa rokotteita, joita voidaan käyttää myös emoparvien rokottamiseen ja jälkeläisten passiiviseen immunisointiin.
Koska taudin hoito on vaikeaa ja rokotteet vasta kehittelyasteella, on taudin ennaltaehkäisyyn kiinnitettävä huomiota. Erätaukojen pesu- ja desinfiointitoimenpiteet, kertatäyttöisyys ja optimaaliset kasvatusolosuhteet, erityisesti riittävä ilmanvaihto sekä muiden tartuntojen ennaltaehkäisy ovat tärkeitä ORT-infektioiden ennaltaehkäisyssä.
Summary
Ornithobacterium rhinotracheale -bacterium (ORT) is associated with respiratory infections in chickens and turkeys. It is quite a fairly recently discovered bacterium, the first report is from 1981. The bacterium was named in 1994.
ORT has a worldwide prevalence. In Finland ORT has been suspected in several cases of respiratory infection in poultry but the bacterium has never been isolated in Finland, ORT is both a primary and secondary pathogen in poultry. It causes mortality, mild or severe respiratory infections, decreased growth rate, drop in egg production, and increases condemnation rate. Usually the disease is multifactorial and other pathogens and nonoptimal environmental factors greatly affect the outcome. The presumptive diagnosis is based on typical clinical signs and pathological lesions. For definitive diagnosis, evidence of ORT-bacterium is needed either by culture or by other methods.
Isolation of ORT is difficult, because the bacteria need to be isolated early in the course of the disease and they grow slowly on agar. Serology can be better used for problem screening studies, but its use is limited in diagnosing a single case. In Finland, serum samples from a few turkey flocks have been examined for the presence of ORT-antibodies with positive results.
Treatment of ORT-infections is difficult due to the multifactorial nature of the disease and the relative ease the ORT-bacteria develop antibiotic resistance. Antibiotic treatment should always be based on a sensitivity test. Vaccines against ORT have been developed during recent years. Currently, there are vaccines that can be used for the vaccination of breeder flocks to give passive immunity to their progeny.
Since treatment of ORT is difficult and vaccines are still under development, an efficient prevention of the disease is crucial. Cleaning and disinfecting houses thoroughly between flocks, all-in-all-out system, optimal environmental conditions, especially good ventilation and prevention of other infections are very important in the prevention of ORT-infection.
Ydinkohdat
- Ornithobacterium rhinotracheale -bakteeri (ORT) liitetään kanan ja kalkkunan hengitystietulehduksiin sekä kalkkunan niveltulehduksiin.
- Bakteerin aiheuttamia tulehduksia on todettu maailmanlaajuisesti.
- Bakteerin eristys on vaativaa, koska se on hidaskasvuinen.
- Ornitobakterioosin hoito on hankalaa ja hoitotulokset ovat usein huonoja.
- Taudin ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä huomiota.
