Separoitu lanta kuivikkeena ja sen utareterveysvaikutukset lypsykarjoissa – kirjallisuuskatsaus ja kaksi tapausselostusta
Tiivistelmä
Lietelannan separoinnilla tarkoitetaan lannan kiinteän ja nestemäisen osan mekaanista erottamista toisistaan. Kiinteä osa voidaan käyttää kuivikkeena, jonka laatuun vaikuttavat lannan prosessointimenetelmät, vuodenaika, ilmankosteus ja navetan ilmanvaihto.
Kuivikkeeksi käytettävän kiinteän osan tavoitekuiva-ainepitoisuus on 30–35 %. Separoidun lannan käyttö kuivikkeena lisääntyy todennäköisesti tulevaisuudessa helpon saatavuuden ja kustannussäästöjen vuoksi. Kuivikkeena se imee ja luovuttaa hyvin kosteutta, vähentää navettailman pölyä, edistää lehmien puhtautta ja parantaa parsien makuumukavuutta.
Käyttöön liittyviä riskejä ovat zoonoosien ja eläimistä toiseen tarttuvien patogeenien leviäminen sekä antibiooteille resistenttien bakteerikantojen kiertäminen navettaympäristössä. Separoidussa lannassa koliformien ja ympäristöperäisten streptokokkien määrä on suurempi kuin muissa kuivikkeissa.
Tutkimustulokset separoidun lannan kuivikekäytön vaikutuksista utareterveyteen ovat osin ristiriitaisia. Kahdessa suomalaisessa syväkuivikeparsipihatossa Klebsiella sp. ja Escherichia coli -utaretulehdusten ilmaantuvuus lisääntyi separoidun lannan kuivikekäytön aloittamisen jälkeen.
Liian märkä separointijae yhdistettynä navetoiden ajoittain riittämättömään ilmanvaihtoon sekä puutteet parsimitoituksessa ja parsien ylläpidossa olivat käynneillä havaittuja mahdollisia riskitekijöitä utareterveyden heikentymiselle.
Summary
Separation of slurry refers to mechanical separation of solid and liquid fractions of manure. Recycled manure solids can be used as bedding material. The quality of bedding depends on manure-processing methods, season, air humidity and barn ventilation.
The target dry-matter content for those manure solids used as bedding is 30 to 35 %. The bedding use of recycled manure solids is likely to increase in future due to its easy availability and cost savings. As bedding, it absorbs and releases moisture effectively, reduces dust in the barn, promotes cow cleanliness and improves stall comfort.
Risks associated with use include the spread of zoonotic and animal pathogens and circulation of antibiotic-resistant bacterial strains in the barn environment. Recycled manure solids contain more coliforms and environmental streptococci than other bedding materials.
Research results on the effects of recycled manure solids on udder health are in part contradictory. After the introduction of recycled manure solids as bedding in two Finnish deep-bedded free-stall barns, the incidence of Klebsiella sp. and Escherichia coli mastitis increased.
During herd visits, overly wet bedding combined with occasionally inadequate barn ventilation, improper stall size and deficiencies in stall maintenance were identified as potential risk factors for the impaired udder health.
Ydinkohdat
- Lypsylehmien lietteestä mekaanisesti separoitua kuivajaetta voidaan käyttää kuivikkeena.
- Separoidun lannan kuivikekäyttöön liittyviä riskejä ovat zoonoosien ja eläimistä toiseen tarttuvien patogeenien leviäminen.
- Separoidun lannan kuivikekäytön hyviä puolia ovat lietelannan käytön tehostuminen, helppo saatavuus, taloudellisuus ja hyvä makuumukavuus.
- Separoidussa lannassa esiintyviä merkittäviä utaretulehduksen aiheuttajia ovat koliformit, kuten Escherichia coli ja Klebsiella sp., sekä ympäristöperäiset streptokokit.