Kategoriat: 
Tieteellinen artikkeli

Serratia marcescens -utaretulehduksen leviäminen vedinkaston välityksellä – kirjallisuuskatsaus ja tapausselostus

|
Kirjoittajat:  Annukka Sulonen, Riikka Lasonen, Heli Simojoki

Tiivistelmä

Serratia marcescens on ympäristöperäinen enterobakteereihin kuuluva gramnegatiivinen sauvabakteeri. Serratia aiheuttaa naudalle sekä kliinistä että piilevää utaretulehdusta, jonka oireet ovat usein lieviä.

Tyypillisimmin tartunta tapahtuu ummessaoloaikana. Bakteeri voi jäädä utareeseen melko pitkäksi aikaa, jopa 2:sta 4 kuukauteen. Osa utaretulehduksista voi jäädä krooniksiksi. Tartunnanlähteinä S. marcescensin aiheuttamissa utaretulehduksissa on todettu olevan kuivikkeet, vesi ja vedinkasto.

Klorheksidiinipohjaiset vedinkastot eivät tehoa Serratian aiheuttaman utaretulehduksen ennaltaehkäisyssä ja bakteeri pystyy jopa lisääntymään vedinkastoissa. Serratia voi olla resistentti utaretulehduksen hoidossa käytettäville antibiooteille, mutta useimmiten utaretulehdus paranee itsestään.

Käsittelemme kirjallisuuskatsauksessa yleisesti S. marcescensin aiheuttamaa utaretulehdusta, sen tartunnanlähteitä sekä erityisesti vedinkaston vaikutusta S. marcescensin aiheuttamiin taudinpurkauksiin karjoissa. Kuvaamme tapausselostuksessa Serratia-taudinpurkauksen lypsykarjatilalla. Serratiaa löytyi lehmien maitonäytteistä sekä vedinkastosta.

Summary

Serratia marcescens is an environmental gram-negative rod bacterium of the family Enterobacteriaceae. Serratia causes clinical and subclinical mastitis. The signs are often mild.

The infection takes place typically during the dry period. The bacterium may remain in the mammary gland for a long period of up to 2 to 4 months. Mastitis may become chronic. Reservoirs for S. marcescens mastitis are bedding, water and teat dip.

Chlorhexidine teat dip is not effective for the prevention of Serratia mastitis and the bacterium may even grow in the teat dip. S. marcescens is resistant against antibiotics used to treat mastitis. In most cases mastitis is cured spontaneously.

We review data on Serratia mastitis infection reservoirs and especially the role of the teat dips in S. marcescens mastitis outbreaks. We present a Serratia outbreak in dairy cattle. We found Serratia in milk samples and teat dip.

Ydinkohdat

  • S. marcescensin aiheuttama utaretulehdus esiintyy karjoissa usein taudinpurkauksina.
  • S. marcescens pystyy lisääntymään klorheksidiinipohjaisessa vedinkastossa, joka voi olla merkittävä tartunnan lähde.
  • S. marcescens aiheuttaa muita koliformeja lievemmän utaretulehduksen, mutta tauti on pitkäkestoisempi.
  • Tapauselostuksen tilalta Serratiaa löytyi maitonäytteistä sekä maitohappopohjaisesta vedinkastosta.
Serratia marcescens -utaretulehduksen leviäminen vedinkaston välityksellä – kirjallisuuskatsaus ja tapausselostus 704 kt

Annukka Sulonen

ELL, erikoistuva eläinlääkäri, kunnaneläinlääkäri, , artikkeli on osa kirjoittajan erikoistumisopintoja.

Riikka Lasonen

kunnaneläinlääkäri

Heli Simojoki

dosentti, kliininen opettaja