Kategoriat: 
Pääkirjoitus

Lopun alussa 

Kesäkuussa olinkin jo yksin tallissa letkun ja fluniksiiniruiskun kanssa. Kandikesä koitti ja sitä myöten ensimmäinen kosketukseni työelämään eläinlääkärin ammatissa. Fluniksiini meni suoneen, mutta moni muu asia kesän aikana osoittautui vaikeaksi. 

Opintoja on jäljellä enää vajaa vuosi. Oma aikakäsitykseni ei vielä taivu siihen. Tuntuu kummalliselta olla yhä opiskelija ja samaan aikaan muistaa ikioma eläinlääkärinumero. On jopa pelottavaa irtautua tiiviistä opiskelijayhteisöstä, joka on ollut läsnä joka päivä viiden vuoden ajan. Pian minusta tulee osa laajempaa kollegayhteisöä. Tai ehkä olen sitä jo. Olenhan ollut Eläinlääkäriliiton jäsen varsavuodesta asti.  

Liiton toiminta voi tuntua opiskelijasta etäiseltä ja tuntemattomalta. Etenkin kandivaiheen opiskelijalle Eläinlääkäriliitto näkyy parhaiten vapun skumppatarjoiluna, opiskelijahaalarin logona ja säännöllisesti postilaatikkoon ilmestyvänä lehtenä. Liiton toiminta on auennut minullekin parhaiten vasta, kun aloin osallistumaan aktiivisesti sen toimintaan. Eläinlääkäriliiton valtuuskunnassa aloittaessani opin, kuinka paljon näkymätöntä vaikuttamistyötä liitossa tehdään. Opiskelijaviestintä onkin kenties yksi tärkeistä asioista, joihin valtuuskunta pyrkii vaikuttamaan tällä kaudella.  

Valtuuskunta on ikään kuin eläinlääkärien eduskunta. Liiton jäsenet ovat valinneet sinne kolmekymmentä varsinaista jäsentä. Opiskelijajäsenille on kaksi paikka ja lisäksi kaksi varajäsenpaikkaa. Opiskelijajäseniksi kaudelle 2026–2028 valittiin valtuuskunnan vaalissa syksyllä 2025 minut ja Tuuli Rintala (C-78) sekä varajäseniksi Lumi Heiskanen ja Semi Laine (C-79). Valtuuskunnassa päätetään liiton toiminnan isoista linjoista ja toisaalta äänestetään käytännön asioista. Esimerkiksi valtuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa hiottiin kollegiaalisuussääntöjä.  

Helsingin yliopiston eläinlääkäriopintojen aloituspaikkojen määrää nostettiin tänä syksynä. Tämän vuoksi on entistä tärkeämpää varmistaa, että opiskelijoiden ääni kuuluu liitossa ja sen toiminta vastaa nuorten eläinlääkärien tarpeita.  

Liitolla on onneksi jo vahva ja toimiva suhde opiskelijoihin. Eläinlääkäriliiton opiskelijavaliokunta OVA toimii linkkinä opiskelijoiden ja liiton välillä. OVA:an voivat pyrkiä kaikki liiton opiskelijajäsenet niin Suomesta kuin ulkomailta. Lisäksi kaikille avoimet OVA-illat tarjoavat tilaisuuksia liiton ja opiskelijoiden väliselle vuoropuhelulle ja keskusteluille vaikkapa eläinlääkärikoulutuksen suunnasta ja opiskelijakiintiön kasvun vaikutuksista. 

Toivon, että OVA:n merkitys opiskelijoille kasvaa lähivuosina entisestään, jotta se jatkossakin edustaa meitä opiskelijoita mahdollisimman hyvin. Itse eläköidyn OVA-hommista pian, joten viimeisenä toiveenani manifestoin uusia innokkaita jäseniä – mieluusti jokaiselta vuosikurssilta, Helsingistä ja ulkomailta. 

Kandikesän kynnyksellä kysyin kurssikavereiltani ja vanhemmilta opiskelijoilta neuvoa monenlaisissa asioissa. Vaikka opin näin paljon ammatinharjoittamisesta, lemmikkieläinpasseista ja eri kokoisista muoviletkuista, liiton tarjoama tuki oli myös tärkeässä roolissa. Liiton kirjanpito- ja verokoulutukset, materiaalipankin ohjeet ja suositukset sekä erityisesti 5. ja 6. vuoden opiskelijoille suunnattu mentorointiohjelma säästävät yöunia kandikeväänä. Vanhempien kollegoiden vertaistuki ja liiton käytännönläheinen neuvonta paitsi rohkaisevat uran alussa myös innostavat itseä olemaan kannustava kollega.  

Minulle vertaistuki kandikesänä tarkoitti esimerkiksi jaettua viinipulloa rankan päivän jälkeen, mutta myös loputtomia paniikkipuheluita yllättävien tilanteiden edessä. Tärkein oppi oli kuitenkin se, ettei eläinlääkärin kasvu suinkaan pääty kandikesään. Pian pääsen nauttimaan viimeisestä lukuvuodesta opiskelijana. Kuudes vuosi on hyvää aikaa sulatella kesän oppeja ja valmistautua uuteen alkuun. 

Lue myös:

Opiskelijat rakentavat huomisen ammattikunnan 

Kesätyöt rohkaisevat, haastavat ja palkitsevat

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2026.

Viivi Mäenpää 

Kirjoittaja on Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan opiskelijajäsen. 

Jaa Lehti

Kuntapraktikoiden sivutoimet ja uusi eläinlääkintähuoltolaki 

Jäsenille
Kategoriat: 
Juristi vastaa

Gonadektomia –  uusia näkökulmia vanhaan toimenpiteeseen 

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli