Osaamista ei synny ilman mahdollisuutta oppia 

Tutkinto antaa perustan, mutta työelämässä tarvittava asiantuntemus rakentuu vuosien aikana. Työ tekijäänsä opettaa, ja asiantuntijuus täydentyy kokemuksesta, kollegoilta oppimisesta, koulutuksista, kirjallisuudesta ja kokeiluista. Ammattitaito ei ole pysyvä ominaisuus, vaan jatkuvasti kehittyvä kokonaisuus. Kuten lihakset, sekin tarvitsee harjoitusta, ettei se hiljalleen surkastu. 

Työelämän kehittyessä myös vaatimustaso nousee. Digitalisaatio on muuttanut toimintatapoja vuosikymmenten ajan, ja tekoälyn nopea kehitys on nostanut esiin uusia kysymyksiä. Miten ylläpitää osaamista maailmassa, jossa tieto lisääntyy nopeammin kuin koskaan aikaisemmin? Miten erottaa oikea tieto väärästä, ja milloin tekoälyyn voi luottaa? Vastaus ei voi olla se, että jokainen selviytyy yksin. 

Asiantuntijuuden arvostaminen edellyttää rakenteita, jotka mahdollistavat oppimisen myös työuran aikana. Jos työntekijältä odotetaan osaamisen jatkuvaa päivittämistä, hänellä on oltava siihen todellinen mahdollisuus: aikaa, resursseja ja tukea. Pelkkä vaatimus uudistumisesta ei lisää kenenkään osaamista. 

Viime vuosina mahdollisuuksia työuran aikaiseen opiskeluun on kuitenkin pikemminkin kavennettu kuin vahvistettu esimerkiksi aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttamisilla. Samaan aikaan työelämän odotukset kasvavat. Yhtälö on ristiriitainen: osaamista pidetään tärkeänä, mutta sen kehittämisen edellytykset unohtuvat helposti. 

Osaamisen kehittämisestä puhuttaessa huomio kiinnittyy usein yksilöön. Eläinlääkäri on ammatinharjoittamislain mukaisesti velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan. Tämä vaikuttaa työn laatuun, palveluiden saatavuuteen ja alan kykyyn löytää parempia ratkaisuja muuttuviin tarpeisiin. 

Vastuu ei kuitenkaan voi olla vain työntekijällä. Jos osaamista pidetään tärkeänä, sille on luotava tilaa työpaikoilla. Kouluttautuminen tarvitsee aikaa, toimivia järjestelyjä ja koulutusmyönteistä kulttuuria. Osaaminen on investointi, jonka hyödyt näkyvät työn laadussa, työssä jaksamisessa, henkilöstön sitoutumisessa ja palveluiden vaikuttavuudessa. 

Oppiminen ei rajoitu siihen, mitä kirjallisuudesta luetaan tai verkkokoulutuksissa kuullaan. Erityisesti lähikoulutusten arvo syntyy kohtaamisista niiden ympärillä. Kollegoiden kanssa käydyt keskustelut ja jaetut kokemukset rakentavat osaamista tavalla, jota ei synny yksin ruudun ääressä. Verkostoituminen vahvistaa ammattikuntaa ja lisää tunnetta siitä, että työtä ei tehdä yksin. 

Siksi koulutustilaisuudet ovat parhaimmillaan muutakin kuin tiedon välittämistä. Ne ovat paikkoja, joissa asiantuntijuus, kollegiaalisuus ja yhteinen ymmärrys vahvistuvat. Tästä muistuttavat myös Eläinlääkäripäivät, alan suurin vuosittainen täydennyskoulutustapahtuma. 

Tulevaisuudessa menestyvät ne organisaatiot ja yhteiskunnat, jotka ymmärtävät tämän yksinkertaisen yhteyden: osaamista ei voi vaatia ilman mahdollisuutta oppia. Korkeatasoinen asiantuntijatyö edellyttää, että oppiminen on mahdollista koko työuran ajan – sekä verkossa että kasvokkain. 

Lopulta kysymys ei ole vain koulutuksesta, vaan siitä, millaisia edellytyksiä annamme ihmisille kehittyä, kohdata toisensa ja käyttää osaamistaan yhteiseksi hyväksi. 

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 7/2026.

Mikko Turku

Kirjoittaja on Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja.