Kategoriat: 
Ajankohtaista
Palkinnot

Ihmiset yrityksen tärkein voimavara – Eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinto Wahlrooseille

Suomen Eläinlääkäriliiton viidennen yrittäjäpalkinnon saivat porvoolaiset Chita ja Timo Wahlroos. Heidän perustamansa Eläinklinikka Avec on kahdenkymmenen vuoden aikana laajentunut yhden hengen vastaanotosta kahden klinikan ja yli 50 työntekijän monipuoliseksi työyhteisöksi. 

Eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinto annettiin Wahlrooseille Eläinlääkäripäivien avajaispäivänä keskiviikkona 22. marraskuuta 2023.

”Palkintotoimikunnalla oli suuri työ valita useista ehdotuksista yrittäjäpalkinnon saaja. Palkinnon myöntämisen perusteina ovat Wahlroosien aktiivinen toiminta eläinlääkärien ammattikunnan hyväksi, minkä lisäksi he ovat edelläkävijöitä yrittäjinä ja työnantajina.”, kertoo Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Mikko Turku. 

Ihmiset ovat yrityksen tärkein voimavara 

Suuri hyppäys Avecin tarinassa tapahtui, kun Wahlroosit tekivät päätöksen unelmiensa klinikan rakentamisesta: Liiketoiminta- ja talousnäkökulmasta päätös tarkoitti riskinottoa ja sen myötä suunnitelmallista ja tavoitteellista toiminnan kasvattamista. Nykyisiin tiloihin Asentajantielle Porvoossa Avec muutti syksyllä 2014.  

Toinen suuri muutos yritystoimintaan tuli vuonna 2022, kun Wahlroosit ostivat turkulaisen Eläinlääkäriasema Petvetin, joka on Avecin lailla pitkän linjan perheyritys. Yrittämisessä on siirrytty uuteen vaiheeseen, kun klinikoita on kaksi ja työntekijöitä yli 50. 

Wahlroosit näkevät eläinlääkärialan mitä suurimmassa määrin nimenomaan ihmisalana; alalla työskentelevät henkilöt ovat yleensä äärimmäisen motivoituneita ja asiakasnäkökulmasta voi sanoa, että vaikka työssä hoidetaan eläimiä, niin yhtä tärkeää on huolehtia eläinten omistajista ja antaa heille tarpeellinen tieto ja tuki hoitaa eläintään parhaalla mahdollisella tavalla 

”Sitoutunut henkilökunta on yrityksen tärkein voimavara. Henkilökunta kantaa yritystä myös haastavien ja vaikeiden aikojen yli. Esimerkiksi talousasioissa yrittäjä voi saada helposti ulkopuolista apua, mutta ihmisten johtamista ei voi ulkoistaa kenellekään muulle. Siihen on yrittäjän menestyäkseen syytä panostaa”Timo Wahlroos kertoo.  

Kaikille toimijoille on nykyisellään tilaa 

Eläinten hoito on varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut merkittävästi ja esimerkiksi sairaudenhoidossa asiakkaat haluavat hoitaa lemmikkejään pidemmälle erilaisten tutkimusten ja hoitojen avulla. Se on mahdollista kehittyneen eläinlääketieteen ja -tekniikan avulla. 

”Nykyään voidaan tehdä enemmän; tutkia ja hoitaa laajemmin ja monipuolisemmin, mitä asiakkaat enenevässä määrin myös toivovat, jopa vaativat”, kertoo Chita Wahlroos

Vaikka eläinlääkärikenttä on muuttunut, eivät Wahlroosit pidä eläinlääkäriketjuja ongelmana.  

”Kaikille toimijoille on nykyisellään tilaa ja monipuolisuus on hyvästä. Koko eläinlääkärialan kannalta puolestaan olisi toivottavaa, että ala säilyisi edes osittain eläinlääkärien käsissä myös työnantajaroolissa. Klinikan omistaja on kuitenkin se taho, joka luo suuntaviivat sille, miten toimintaa kehitetään. Vaikka alan ulkopuolisilta omistajilta voi tulla paljon hyviä näkökulmia, olisi tärkeää, ettei koko alan suuntaviivoja määriteltäisi liian pitkälle ulkopuolisten omistajatahojen toimesta”, sanovat Wahlroosit

Vuoden viimeisessä Eläinlääkärilehdessä 8/23 julkaistaan Chitan ja Timon haastattelu, jossa voi lukea tarkemmin heistä, miten he lähtivät yrittäjiksi ja mitkä ovat heidän mielestään olleet onnistumisen kulmakiviä.

Jutun valokuva: Meri Fox

Lisätietoa palkinnosta

Suomen Eläinlääkäriliitto jakaa yrittäjäpalkinnon kolmen vuoden välein ja palkinnan saajia voivat ehdottaa Suomen Eläinlääkäriliiton jäsenet. Eläinlääkäriliiton hallitus päätti palkinnon saajasta palkintotoimikunnan ehdotuksen pohjalta. Yrittäjäpalkinnon palkintorahat 3000 euroa lahjoitti kotimainen Vetcare Oy.  Seuraava palkinto myönnetään vuonna 2026.

Jaa Ajankohtaista

Jäsenmaksut eivät muutu

Kategoriat: 
Ajankohtaista

Seniori ilmoita työnteosta liittoon

Kategoriat: 
Ajankohtaista
Jäsenetu

Näin helposti päivität jäsentietosi

Kategoriat: 
Ajankohtaista
Jäsenetu