Kategoriat: 
Puheenjohtajan palsta

Erikoisen ajan joustavia ratkaisuja

Koronavirus vaikuttaa monin tavoin elämäämme vielä nyt syksylläkin, vaikka keväällä ensin tuntui siltä, että syksyllä elämä jo normalisoituisi.

Eläinlääkäripäivät muutettiin virtuaalisiksi eEläinlääkäripäiviksi eikä kollegoita tuttuun tapaan päästä tapaamaan Messukeskukseen syksyllä. Vaikka päätös luopua fyysisistä Eläinlääkäripäivistä oli vaikea, oli se varmasti ainoa oikea ratkaisu toisen tautiaallon nostaessa nyt päätään. Kesän aikana onkin tehty kovasti töitä sekä liitossa että Fennovetissä, jotta uudesta toteutustavasta huolimatta Eläinlääkäripäivät sujuisivat hyvin ja olisivat osallistujille antoisat.

Luento-ohjelma on muuttunut vain pieneltä osin, mistä iso kiitos kaikille luennoitsijoille joustavuudestanne. Osallistumisen hinta on edullisempi kuin fyysisillä päivillä, koska kaikkea samaa emme pysty etänä tarjoamaan. Uudessa formaatissa on hinnan lisäksi muitakin hyviä puolia vanhaan verrattuna: luentoja pääsee kuuntelemaan, vaikka ei kyseisenä ajankohtana pääsisi Helsinkiin paikan päälle ja suurinta osaa luennoista on mahdollista kuunnella suoratoiston lisäksi vielä neljän viikon ajan Eläinlääkäripäivien jälkeen. Joten toisin kuin ennen, tällä kertaa ei tarvitse valita monen päällekkäin olevan mieluisan luennon väliltä, vaan voi kuunnella ne kaikki. Osallistuminen Eläinlääkäripäiville jäsenhintaan on merkittävä jäsenetu ja tällä uudella toteutustavalla jäsenetu on käytettävissä tänäkin vuonna.

Eläinlääkäripäivien virtuaaliseen toteutusalustaan pääsee tutustumaan etkoilla, joiden aikana alusta on avoin kaikille ja siellä on jo näytteilleasettajien sisältöä tutustuttavaksi. Myös esimerkiksi eläinlääkäriseuroille on tarjottu mahdollisuutta esitellä toimintaansa kollegoille.

Toivottavasti te kollegat osallistutte sankoin joukoin eEläinlääkäripäiville ja annatte myös palautetta tästä uudesta toteutusmuodosta, jotta voimme kehittää sitä edelleen. Vuoden 2021 koronavirustilanteesta ja Eläinlääkäripäivistä ei kukaan osaa vielä sanoa mitään varmaa. Voikin olla, että eEläinlääkäripäivät joudutaan järjestämään tulevaisuudessa vielä uudelleen. Kenties käyttöön tulee hybridimalli, jossa päiville voisi jatkossa osallistua sekä paikan päällä että etänä. Kaikki kehittämisideat ovat tervetulleita!

Tulevaa syksyä värittää myös MMM:n eläinlääkäripalvelutyöryhmän työskentely. Työryhmän tehtävänä on eläinlääkäripalveluja koskevien säännösten uudistamisen valmistelu. Työryhmän käsiteltävänä on suuria kysymyksiä eläinlääkärien saatavuudesta ja peruseläinlääkäripalvelujen määritelmästä kunnaneläinlääkärin palkkausjärjestelmään ja kilpailuneutraliteettiin. Liitolla on edustaja ja varajäsen työryhmässä ja lisäksi liiton eläinlääkintähuollon tulevaisuustyöryhmässä käydään säännöllisesti keskustelua eläinlääkäripalvelutyöryhmän aiheista liiton kannan muodostamiseksi. Liiton eläinlääkintähuollon tulevaisuustyöryhmä on jo toiminut muutamia vuosia sitten ja on nyt koottu uudelleen. Ryhmä koostuu monipuolisesta joukosta eläinlääkäreitä niin kunnasta, yksityissektorilta kuin valtiolta ja yliopistoltakin.

MMM:n eläinlääkäripalvelutyöryhmässä käsiteltävät kysymykset ovat liitolle hyvin tärkeitä, koska ne vaikuttavat Suomen eläinlääkintähuoltoon pitkälle tulevaisuuteen. Samalla kun liiton tavoitteena on säilyttää koko maan kattavat eläinlääkäripalvelut, on tavoitteena myös varmistaa, että kaikille töille riittää jatkossakin tekijöitä ja nuoret eläinlääkärit kokevat monenlaiset työtehtävät houkuttelevina.

Toisaalla tässä lehdessä saamme lukea, kuinka nuorten työelämään siirtymisessä on haasteita. On keskeistä, että uudistuksia pohtiessa huomioon otetaan eläinlääkintähuollon toimivuuden lisäksi myös työntekijän hyvinvointi. Työt on voitava järjestellä niin, että kaikki toimii: johtaminen, perehdytys, sijaistus, työajat, palkkaus ja työssä jaksaminen. Liiton toiminnan johtotähtenä on terve ja hyvinvoiva eläinlääkäri ja kaikki edellä mainitut vaikuttavat siihen vahvasti.

Lehden ilmestyessä on vielä useita päiviä aikaa ilmoittautua historiallisille eEläinlääkäripäiville.

Tervetuloa mukaan!

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2020.

Katri Kiviniemi

Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja

Jaa Lehti

EU-tuontivaatimusten koulutusta Länsi-Afrikassa

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Eläinlääkärinä työsuhteessa vai itsenäisenä yrittäjänä?

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Aasi ei ole pieni hevonen

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli