Kategoriat: 
Puheenjohtajan palsta

Kommunikaatio – eläinlääkärin tärkein taito

Uskon, että kaikilla on ollut tällaisia tilanteita työssään, sektorista riippumatta. Miten ja milloin asioita tulisi ottaa puheeksi? Miten asioista kommunikoisi omistajalle, tuottajalle, toimijalle tai kollegalle? Eläinlääkäriammatin kaltaisessa asiantuntijatyössä tämä on keskeinen osa työtä. Itsellä oleva tieto ja osaaminen on tärkeää saada muutettua muille käyttökelpoiseen muotoon.

Oli kyse sitten tiedonvälityksestä työyhteisössä, kollegoille, eläinten omistajille, toimijoille tai kansalaisille.  Kohderyhmän huomiointi on keskeinen tekijä onnistuneessa kommunikaatiossa. Muuten viesti voi jäädä matkalle tai se ymmärretään virheellisesti. Asioiden tiivistäminen vallitsevaan tilanteeseen sopivaksi ei myöskään ole itsestään selvää tai helppoa.

Suomen kielitoimisto määrittää kommunikaation olevan viestintää, tiedonvälitystä ja tiedotusta. Usein kuulee sanottavan, että osa ihmisistä omaa synnynnäisesti hyvät kommunikaatiotaidot. Niiden opettelu on koko elämän jatkuva prosessi, ja kuten kaikkia taitoja, myös kommunikaatiota pystyy kehittämään. Jokaisen tilanteen voi nähdä mahdollisuutena kartuttaa taitojaan. Tärkeää on myös muistaa kuuntelu, osana onnistunutta kommunikaatiota.

Älkäämme siis pelätkö kommunikaatiotilanteita, vaan uskaltakaamme oppia niistä– eikä ainakaan jätetä kommunikoimatta. Kommunikaatiotaidon tärkeys näkyy myös ammattikunnan sisäisessä vuorovaikutuksessa. Eläinlääkäripäivien yhteydessä keräsimme jäsenistöltä näkemyksiä siitä, mitä kollegiaalisuus heille merkitsee ja miten voisimme edistää sitä ammattikuntana. Kiitos kaikille näkemyksiään jakaneille, saimme lähes 300 vastausta.

Oli kiinnostavaa huomata, kuinka yhtenäiset käsitykset kollegiaalisuudesta nousivat esiin. Jäsenistön antamat vastaukset jakautuvat hyvin tasaisesti korostamaan kolmea tavoitetta; kollegoiden välistä luottamusta, tukea ja yhteistyötä. Asiakkaan suuntaan toimiminen samalla puolella ja yhteisten tavoitteiden –eläinten, elintarvikkeiden ja ympäristön parhaaksi – työskentely oli kiteytetty todella monessa vastauksessa eri sanoin.

Valtuuskunnan syyskokouksessa hyväksyttiin päivitetyt Eläinlääkäriliiton eettiset ohjeet. Seuraavina askeleina ovat kollegiaalisuus- ja markkinointiohjeiden päivittäminen. Maailma on muuttunut edellisten päivitysten vuodesta 2016, ja tämä on syytä ottaa huomioon. Muutokset eettisissä ohjeissa näkyvät muun muassa sosiaalisen median mainitsemisena ja eläinlääkärien tekemän yhteistyön korostamisena. Voimassa olevat ohjeet löytyvät liiton verkkosivuilta.

Hyvän kommunikaation vastapuolena on toisinaan, varsinkin sosiaalisessa mediassa, kärjistyvä tapa kyseenalaistaa kollegan ratkaisut ja työ vain omistajan kertoman perusteella. Vaikka tämä ilmiö voi tuntua keskittyvän praktiikkaan, sitä esiintyy myös valvonnan saralla. Lisäksi kollegoiden tekemää työtä ohjaus- ja koordinaatiotehtävissä ministeriössä ja virastoissa toisinaan kyseenalaistetaan hyvinkin voimakkaasti.

Eläinlääkäripäivien kollegiaalisuuskyselyssä nousi esiin myös kollegiaalisuuden minimitaso: kollegoista ei tulisi puhua pahaa selän takana, vaan tulisi toimia kuten toivoisi muiden toimivan itseään kohtaan. Kommunikoikaamme siis sekä ammattikunnan sisällä että ulkopuolella toisiamme kunnioittaen ja luottamusta rakentaen.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 1/2025.

Mikko Turku

Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja

Jaa Lehti

Ammatinharjoittamista koskevat kantelut

Jäsenille
Kategoriat: 
Edunvalvonta ja työhyvinvointi

Työaikasuoja eläinlääkärin työssä 

Jäsenille
Kategoriat: 
Edunvalvonta ja työhyvinvointi

Etiikan opetus eläinlääkäreille meillä ja muualla  

Jäsenille
Kategoriat: 
Eläinlääkärin professio eettisestä näkökulmasta