Outo arki ja monta rautaa tulessa
Tällä välin koronaviruspandemia on myllertänyt arkemme, työntekomme ja kaiken tutun ja tavallisen. Paljon kysymyksiä, epäselvyyksiä ja epävarmuuksia on ollut ja on edelleen ilmassa. Huoli toimeentulosta, tulevaisuudesta ja läheisten terveydestä painaa.
Eläinlääkäriliitto on tehnyt parhaansa auttaakseen jäseniään tässä uudessa tilanteessa. On pidetty yhteyttä viranomaisiin, kyselty, vastattu ja välitetty viestiä. Lisäksi on liiton aktiivien voimin selvitetty eläinklinikoiden laitteita, jotka sopisivat hätätapauksessa ihmisten tehohoitoon. Kuten Ira Kallio-Kujala pääkirjoituksessaan kirjoittaa, kyseessä on kollegiaalinen voimannäyttö, joka yhdistää meitä. Näinä vaikeina aikoina on ollut hienoa huomata, että jäsenille liitto edustaa tahoa, joka voi edistää ja toteuttaa ideoita yhteiseksi hyväksi. Kiitos luottamuksesta, yritämme olla sen arvoisia jatkossakin. Jäsenten kysymykset ja ehdotukset auttavat meitä löytämään parhaan tavan edistää ammattikuntamme asiaa.
Nyt on erityistä kysyntää myös kollegiaalisuudelle. Kysy kollegan vointia, tarjoa apuasi ja mieti, millaisessa tilanteessa kollegasi joutuu toimimaan. Poikkeuksellisista ajoista selviämme yhdessä.
Koronakevät herättää myös kysymyksiä siitä, voidaanko marras-joulukuulta syyskuulle siirrettyjä Eläinlääkäripäiviä järjestää ja tarvitaanko erityisjärjestyjä. Eläinlääkäripäiviä suunnitellaan toistaiseksi normaaliin tapaan, vaikka myös päivien peruuntumiseen on pakko varautua.
Kaiken koronaselvittelyn keskellä on neuvottelukevät ollut käynnissä ja sopimuksiakin on saatu aikaan. Yliopisto- ja valtiosektorilla on saavutettu neuvottelutulokset ja uudet, noin kaksivuotiset virka- ja työehtosopimukset ovat astuneet voimaan. Tuloksia voidaan pitää torjuntavoittoina, joihin täytyy olla vallitsevissa olosuhteissa tyytyväinen. Lehden mennessä painoon kunta-alan neuvottelut ovat edelleen käynnissä ja siirtyneet valtakunnansovittelijalle. Tilanne näyttää vaikealta, mutta ennen pitkää johonkin ratkaisuun päästään.
Maa- ja metsätalousministeriö on keväällä asettanut työryhmän arvioimaan eläinlääkintähuoltolain eläinlääkäripalveluja koskevien säännösten ja mahdollisten muiden säännösten tarkistamistarpeet. Työryhmän on tarkoitus myös valmistella tarvittavat ehdotukset säädösmuutoksiksi. Työryhmän perustaminen liittyy nykyisen hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan eläinlääkäripalveluja koskeva lainsäädäntö uudistetaan siten, että ympärivuorokautisen päivystyksen järjestämisvastuu säilyy julkisella sektorilla. Eläinlääkäriliitolla on työryhmässä edustaja sekä varajäsen ja eläinlääkäreitä on muutenkin ryhmässä edustettuna monipuolisesti eri aloilta. Työryhmän työ kestää puolitoista vuotta ja urakka on mittava. Eläinlääkäriliiton tavoitteena työryhmässä on säästää nykyjärjestelmästä toimivat asiat ja kehittää samalla eläinlääkintähuoltoa nykyisen yhteiskunnan tarpeisiin vastaavaan suuntaan.
Eläinlääkäriliiton jäsenkysely tehtiin viimeksi kaksi vuotta sitten ja tänä keväänä on jälleen sen aika. Esimerkiksi yllä mainittua työryhmää ja kaikkea muutakin edunvalvontaa varten tarvitsemme ehdottomasti tietoa jäsenistöstämme. Auta meitä vaikuttamaan yhteiseksi hyväksi ja käytä hieman aikaasi kyselyyn vastaamiseen.
Viime keväänä toteutettu Elävän lääkärit -kampanja oli menestys ja liiton hallitus onkin päättänyt jatkaa kampanjaa kakkososalla loppukevään ja alkukesän aikana. On edelleen tarpeen nostaa esiin eläinlääkärien ammatin monipuolisuutta ja osuuttamme ihmisten terveydensuojelussa. Myös valvonnan ja kotieläinterveydenhuollon merkitys kotimaisen ruuantuotannon kannattavuudelle lienee suurimmalle osalle ihmisistä edelleen tuntematon.
Tarvitsemme kampanjassa jälleen kaikkien kollegojen apua. Mitä useampi kampanjaan osallistuu, sitä vaikuttavampi siitä saadaan. Seuraa siis liiton verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia ja osallistu kampanjaan jakamalla materiaalia, tykkäämällä, kommentoimalla tai jollain muulla vaikuttavalla tavalla.
Pysykää terveinä!
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 3/2020.
Katri Kiviniemi
Suomen Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja