Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista

Varsan luomisen syiden tutkimus selvittää tamman tiineyden keskeytymistä

Varsojen luomisen syyn selvityksiä tehdään kaikissa ruumiinavauksia suorittavissa Ruokaviraston toimipaikoissa, jotka ovat Helsinki, Seinäjoki, Kuopio ja Oulu.

Tutkimushintaan kuuluvat patologisanatomisen tutkimuksen lisäksi bakteriologinen ja virologinen tutkimus tärkeimpien tartunnallisten aiheuttajien varalta. Jälkeiset kannattaa mahdollisuuksien mukaan lähettää aina varsan mukana.

Vuoden 2023 luvut

Vuoden 2023 aikana Ruokavirastossa tutkittiin 19 varsaa luomisen tai kuolleena syntymisen vuoksi. Suurin osa varsojen tutkimuksista ajoittui keväälle, maalis-toukokuun välillä avattiin yhteensä 11 varsaa.

Yleisin löydös olivat napanuoran kiertymään viittaavat muutokset, tapauksia oli kuusi. Napanuoran kiertymä aiheuttaa sikiölle happivajeen estämällä sikiön ja istukan välisen normaalin verenkierron, mikä johtaa sikiön kuolemaan ja tiineyden keskeytymiseen.

Viidessä tapauksessa varsassa ja jälkeisissä ei todettu selkeää syytä luomiselle: esimerkiksi istukan toiminnallisissa ongelmissa tai tamman sairaustiloissa ei varsan ruumiinavauksella voida täsmällisesti selvittää luomisen syytä.

Neljässä tapauksessa varsassa tai istukassa todettiin bakteeritulehdukseen viittaavia muutoksia, ja hevosen herpesviruksen aiheuttama luominen todettiin yhdessä varsassa. Sikiön kehityshäiriöistä johtuvia luomisia ei todettu vuonna 2023 yhtään tapausta.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 2/2024.

Kuva on kuvapankin viitekuva.

Henna Pekkarinen

Kirjoittaja työskentelee prosessinomistajana Ruokavirastossa.

Jaa Lehti

Päivitystä koirien rokotussuosituksiin

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Pakkausmerkinnöillä viestitään vastuullisuudesta

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Valitse aina ensin eläinlääke

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli