Voiko eläinlääkäriksi opiskella etänä?

Digiloikka oli valtava. Kun oli pakko selvitä, opettajat ja opiskelijat osoittivat jälleen kerran sitä osaamista ja sitoutumista, joista heitä kansainvälisissä arvioinneissamme kiitetään.

Eläinlääketieteen koulutus on tarkasti säädelty, ja valmistuvien eläinlääkäreiden tulee saavuttaa opintojensa aikana niin sanotut Day-1-kompetenssit. Opetuksen linjakkuus tarkoittaa, että tavoitteet, menetelmät, sisällöt ja arviointi ovat linjassa keskenään ja tukevat opiskelijan laadukasta oppimista. Onneksi kaikilla opintojaksoillamme on jo pitkään ollut konkreettiset osaamistavoitteet. Tavoitteiden saavuttaminen voi olla mahdollista myös perinteistä poikkeavalla tavalla.

Opinnoissamme on paljon luento-opetusta, josta suuri osa voidaan toteuttaa etäopetuksena tai korvata ohjatulla itsenäisellä työskentelyllä. Opiskelijoiden osallistamiseen ja aktivointiin on käytettävissä erilaisia menetelmiä: ryhmätyöt tai pienissä ryhmissä keskusteleminen kesken luennon onnistuvat periaatteessa helposti. Vuorovaikutteisuus ei aina etäyhteyksillä toteudu toivotulla tavalla, ja sanattoman vuorovaikutuksen vähäisyys koetaan kuormittavana. Myös yhteydet toimivat toisinaan ennalta arvaamattomasti, mikä tekee opetustilanteista rikkonaisia.

Osaamisen arviointi luottamusta herättävällä tavalla on osoittautunut hankalaksi toteuttaa etänä. Onko opiskelija itse tehnyt etätentin? Miten suhtautua opiskelijoiden yhteistyöhön? Miten soveltavia kysymyksiä rakennetaan niin, että niiden tekninen toteutus tai vastausten arviointi ei muodostu kohtuuttomaksi? On herännyt paljon tarpeellista keskustelua: onko perinteinen, kirjallinen tentti ylipäätään mielekäs osaamisen mittari?

Omin käsin tekeminen on eläinlääkäriksi oppimisessa tärkeää, ja opiskelijat arvostavat käytännön harjoituksia. Kädentaitojen harjoittelu ja osa laboratorioharjoituksista voi hyvinkin onnistua taitavassa etäohjauksessa, mutta näyttökokeiden ja henkilökohtaisen ohjauksen tarve todennäköisesti kasvaa.

Kliinisen harjoittelun suorittaminen etänä ei ole mahdollista, vaan Yliopistollinen eläinsairaala on harjoittelupaikkana korvaamaton myös tulevaisuudessa.

Eläinlääketieteen opintoihin sisältyy tiedekunnan ulkopuolella suoritettavia harjoitteluja, joilla on tärkeä merkitys niin tuotantoeläimiin ja maatalouteen tutustumisessa kuin eläinlääkärin työelämätaitojen kehittämisessä. Opiskelijoiden integrointi Eläinsairaalan toimintaan onnistuu toimintatapojen muutoksella myös poikkeusoloissa, mutta miten saada ulkopuolinen harjoittelu toteutumaan, kun harjoittelupaikassakin tehdään etätyötä tai harjoittelupaikka ei halua ottaa vastaan pääkaupunkiseudulta tulevaa opiskelijaa? Yhdenkin opiskelijan harjoittelun peruuntuminen aiheuttaa jakson vastuuopettajalle huomattavaa lisätyötä, kun osaamistavoitteiden täyttymiseksi on räätälöitävä yksilöllisiä ratkaisuja. Harjoittelupaikoista on pulaa, eikä harjoittelun siirtäminen myöhempään ajankohtaan useinkaan ole mahdollista.

Osa opetuksesta varmasti hoidetaan etänä myös tulevaisuudessa, mutta pysyvän muutoksen toteuttamiseen pedagogisesti mielekkäällä tavalla tarvitaan aikaa ajatella. On löydettävä luontevia tapoja opettaa ja arvioida osaamista uudella tavalla. Tulevaisuudessakin tiedekunnan on pystyttävä kouluttamaan eläinlääkäreitä, jotka osaavat tutkia ja hoitaa eläimiä, tulevat toimeen haastavissa vuorovaikutustilanteissa ja osaavat yhdistää eri aistien antamaa tietoa monipuolisessa työssään – eläinlääkäriksi ei siis voi opiskella kokonaan etänä.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 7/2020.

Mirja Ruohoniemi

Opetusasioista vastaava varadekaani, eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto