Etsi yhtäläisyydet

Tämän viisauden esitti erään kerran kansainvälisen opiskelijajärjestön puheenjohtaja, kun vanhemmat kollegat olivat puineet pitkään ja hartaasti, miksi eri sukupolvet näkevät työelämän niin erilaisena.  

Meillä elää eläinlääkärikentässä täysin erilaisia eliölajeja: on aikanaan uransa täysin fakkien ja fyysisten kirjojen varassa aloittaneita, sähkölinjojen ja torppien värien avulla maatilalle suunnistaneita kollegoja. Toisaalta kollegioomme on viime vuosina astunut täydellisiä diginatiiveja, uuden maailman eläinlääkäreitä, jotka eivät ole koskaan eläneet aikaa ilman internetiä. Ihmisiä, jotka oppivat reaaliajassa ja selvittävät tietokannoista ihan mitä tahansa. 

Pientä kummityttöäni joulun aikaan viihdyttäessäni mietin, että muutaman vuosikymmenen päästä eläinlääkärien joukkoon saapuu sukupolvi, hänen sukupolvensa, jota huvittaa meidän pelkomme tekoälyä kohtaan yhtä paljon kuin meitä on jaksanut naurattaa se, että ihmiset ovat juosseet pakoon ensimmäisessä elävässä kuvassa kohti puksuttanutta höyryveturia. Tämän joulun lapset eivät koskaan tule ymmärtämään, mitä maailma ilman tekoälyä olisi. 

Iso osa eläinlääkäreistä on myös kuilun yli venyvää sukupolvea, jonka on täytynyt muuntautua pirtin pöytien ääreltä ja sotatraumojen keskeltä sosiaalisessa mediassa tai internetin tietokantojen keskellä surffaavaksi sillaksi kahden eri aikakauden välillä.  

Mikä on sitten täysin heterogeenisen ammattikunnan vahvuus?

Voiko olla, että nuorempi kollegio, joka painottaa työn ja yksityiselämän tasapainoa, opettaa vanhemmille sukupolville jotain siitä, että ehkä ne kaikki elämän tärkeimmät asiat eivät ole löydettävissä vain koiran vatsaontelosta, vaan välillä olisi hyvä käydä kotonakin? Onko se nuorison mielestä vähän hassusti somea käyttävä, aurinkolasihymiöitä viljelevä jääräkollega juuri se tyyppi, joka selviytyy akuutissa kriisitilanteessa ilman sähköä, välineistöä ja internetiä? Entä mitä me kaikki voisimme oppia siltä jossain ääripäiden välillä olevalta, ruuhkavuosissa painivalta kollegalta, joka aina osoittaa muita ja itseään kohtaan empatiaa ja joustavuutta? 

Me tarvitsemme virkamiehiä siinä missä praktikoitakin. Hygieenikoita, esimiehiä, tutkijoita, työntekijöitä, yrittäjiä. Ketjuissa työskenteleviä sekä ketjuista itsenäisiä kollegoita. Eläinten hoitaminen ei nykylääketieteen tilanteessa solju ilman viimeisen päälle laitettuja erikoissairaanhoitoa tarjoavia sairaaloita, mutta näitä ei ole olemassa ilman perustason eläinlääkintää. Enää isompi ratapölkyn vääntäminen ei liene tarpeen: meitä kaikkia tarvitaan, jotta maailma pyörii. 

Mitä jos eroavaisuuksien sijaan pysähtyisimmekin toteamaan, että ammattiryhmien, ikäpolvien sekä ylipäätään ihmisten välillä on eroavaisuuksia, ja se on täysin okei. Sillä niin kauan kuin keskitymme vain siihen, että tuo eläinlääkärikaveri tuossa vieressä ei ajattele ja tee niin kuin minä, emme koskaan keskity itse ongelmaan. 

Tästä päästäänkin yhteen keskeiseen ajatukseen, jota haluan nostaa esille roolissani Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan uutena puheenjohtajana. Haluan kannustaa kaikkia näkemään kollegan eikä vain eroavaisuuksia. 

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 1/2026. Kuva: Jari Härkönen.

Ira Kallio-Kujala

Kirjoittaja on Suomen Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja.