Kategoriat: 
Pääkirjoitus

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä

Alamme on ennennäkemättömällä tavalla erilaisten murrosten ja haasteiden keskellä: on somekohuja, lomautuksia, lakimuutoksia ja alv-korotuksia, eikä ihmisten taloudellinen tilannekaan näytä ruusuiselta. Kaiken muun keskellä suuri osa klinikkatyönantajistakin siirtyy vähitellen isojen sijoitusyhtiöiden hallintaan ja alan isot päätökset tehdään jossain kaukana meidän eläinlääkäreiden ulottumattomissa. Mikä neuvoksi?

No ensinnäkin, kollegat kansainvälisten ketjujen klinikoitakin pääasiassa pyörittävät. Tämä on syytä muistaa myös silloin, kun käymme asiasta välillä värikästäkin keskustelua palstoillamme. On helppoa jakaa maailmaa meihin ja heihin, hyviksiin ja pahiksiin, mutta todellisuus on aivan muuta. Me kaikki haluamme tehdä töitä hyvässä työpaikassa, ja kaikki siihen omalla tahollaan myös pyrkivät. Joten silloin, kun joku asia ärsyttää tai korporaatio ketuttaa, yritetään aina muistaa, että asian kimpussa häärää kollega, joka yrittää omissa puitteissan tehdä hommansa mahdollisimman hyvin. Hänellä saattaa olla myös näkökulmia, joita kannattaa kuunnella.

On omistuspohjalla kuitenkin merkitystä. Sinänsä yritysten siirtyminen isoille yrityksille, eli alan konsolidaatio, on luonnollinen kehitys, koska yrittäminen ei ole ikuista ja harvalle yritykselle löytyy ostaja työntekijöiden joukosta tai jatkaja perhepiiristä. Ala myös kiinnostaa sijoittajia, koska se ei heilu trendien tai suhdanteiden mukana ja ihmisten suhde varsinkin lemmikkeihin tuntuu vain vahvistuvan. Tämä on meille kaikille hieno asia, sillä se mahdollistaa praktiikkaa tekeville eläinlääkäreille ja sivutoiminnoille jatkossakin hyvät edellytykset toimeentulolle.

Terve yksityissektori on kuitenkin kuin ekosysteemi, joka tarvitsee biodiversiteettiä. Siksi olisi tärkeää, että saisimme uutta aluskasvillisuutta, kun perinteikkäät klinikat siirtyvät uusille omistajille. Tarvitsemme lisää yrittäjäeläinlääkäreitä! Juuri nyt kentälle mahtuisi paljon uusia eläinlääkärivetoisia klinikoita, ja ilahduttavasti niitä näyttää nousevankin. Kysyntää on erilaisille vaihtoehdoille ja konsepteille.

Yrittäjyys ei tietenkään ole kaikille. Se on luultavasti rankempaa ja vaikeampaa kuin etukäteen ajattelisi. Siinä on siedettävä taloudellista epävarmuutta, oltava jatkuvan kritiikin kohteena ja ratkaistava sekä omat että muiden ongelmat. Ennen kaikkea yrittäjän on osattava kerta toisensa jälkeen asettua toisen asemaan: pitää ymmärtää asiakkaitaan, työntekijöitään ja kilpailijoitaan. Tämän vastapainoksi tulee vapaus, jollaista ei toisen työntekijänä voi ikinä saada. Toisille yrittäjyys on täysin luonnollinen valinta, toisille se ei sovi lainkaan. Ja valitettavaa kyllä, omaa sopivuutta yrittäjäksi ei oikein tiedä ennen kuin sitä kokeilee.

Tärkein päätös, jonka aloittava yrittäjä tekee, on mahdollinen yhtiökumppanin valinta. Tätä kannattaa todella harkita tarkkaan, koska kyseessä on suurempi sitoumus kuin mitä etukäteen ajattelisi. Lähes avioliittoa muistuttava. Ystävä voi olla erinomainen yhtiökumppani, mutta moni ystävyys on myös päättynyt yhdessä yrittämiseen. Kannattaa siis olla realisti ja miettiä kemioita ja luonteita tarkkaan.

Yrittäjyys on myös ammattitaitoa vaativaa työtä, jota täytyy opetella ja opiskellakin. Onneksi nykyään on paljon hyviä kursseja (esimerkiksi Fennovetin järjestämänä), joiden puitteissa yrittäjyyden perustaitoja pääsee opiskelemaan. Mutta todellinen oppiminen tapahtuu kuitenkin päivittäisessä työssä. Ensisijaisesti kuuntelemalla toisia.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 5/2024.

Timo Wahlroos

Eläinklinikka Avecin ja Eläinlääkäriasema Pet-Vetin toimitusjohtaja. Sai Suomen Eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinnon vuonna 2023.

Jaa Lehti

Päivitystä koirien rokotussuosituksiin

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Pakkausmerkinnöillä viestitään vastuullisuudesta

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Valitse aina ensin eläinlääke

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli