Kategoriat: 
Ajankohtaista Ruokaviraston tutkimuksista

Kahdella koiranpennulla varmistettu rokotuksen jälkeinen penikkatauti

Muita koiria ei ole sairastunut. Pennuissa havaitun viruksen perimän osa vaikuttaa vastaavan koirille annetun rokotteen penikkatautiviruskannan perimää.

Kyseinen rokote on ollut maailmanlaajuisessa käytössä yli kaksikymmentä vuotta, ja sitä käytetään kymmeniä miljoonia annoksia vuodessa.

Tämän kaltaiset haittavaikutusepäilyt ovat äärimmäisen harvinaisia. Saman pentueen muut koirat on rokotettu samalla valmisteella, ne eivät ole sairastuneet ja voivat hyvin.

Kyseessä on harvinainen satunnainen ilmiö, jossa elimistön immuunijärjestelmä ei muodosta normaalia tarkoituksenmukaista puolustusvastetta rokotteelle, vaan rokotteen elävä, heikennetty penikkatautivirus pääsee lisääntymään koiran elimistössä epätarkoituksenmukaisesti ja aiheuttamaan sairauden.

Tapahtuman taustalla on todennäköisesti sisäsyntyinen vastustuskyvyn häiriö, jonka tarkempi syntymekanismi on useimmiten tuntematon. Tapahtumaa ei yleensä voida ennakoida kliinisesti eikä sen täsmällistä syntysyytä pystytä selvittämään ruumiinavaustutkimuksessa.

Penikkatauti on Suomessa nykyään harvinainen tehokkaiden ja turvallisten rokotteiden sekä hyvän rokotuskattavuuden ansiosta. Suomessa on viimeksi todettu laajempi koirien penikkatautiepidemia 1990-luvulla.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 4/2020.

Henna Pekkarinen, Veera Karkamo ja Maria Hautaniemi

Lisätietoja: henna.pekkarinen@ruokavirasto.fi, veera.karkamo@ruokavirasto.fi (patologia), maria.hautaniemi@ruokavirasto.fi (virologia), niina.tammiranta@ ruokavirasto.fi (rokotteet).

Jaa Lehti

Päivitystä koirien rokotussuosituksiin

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Pakkausmerkinnöillä viestitään vastuullisuudesta

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli

Valitse aina ensin eläinlääke

Jäsenille
Kategoriat: 
Asiantuntija-artikkeli