Lemmikkien puutiaislääkkeiden ympäristövaikutukset

Kevään koittaessa ja sään lämmetessä puutiaiset aktivoituvat ja hakeutuvat aterioimaan sopiviin kohde-eläimiin. Puutiaisten torjunta on perusteltua niiden koiriin ja kissoihin levittämien sairauksien estämiseksi ja vähentämään puutiaisvälitteisten zoonoosien tartuntariskiä ihmisillä. Puutiaisten lisääntyminen ilmaston lämpenemisen myötä ja lemmikkien yleistynyt matkailu ovat kasvattaneet tarvetta puutiaisten torjuntaan ja osittain ulkoloislääkkeiden käyttöön.

Lemmikkien puutiais- ja ulkoloislääkkeiden käyttömäärien voimakas kasvu herättää huolta valmisteiden mahdollisista haittavaikutuksista ympäristössä, kuten ekosysteemeille elintärkeiden hyönteisten vähenemisestä. Lemmikkieläinten kasvavan määrän ja toistuvan puutiaislääkkeiden käytön voidaan olettaa lisäävän riskiä sille, että ympäristöön ja vesistöihin päätyy merkittäviä määriä pieneliöille haitallisia lääkeaineita. Siksi puutiaisvalmisteiden turvalliseen käyttöön on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Puutiaislääkkeet ovat yleistyneet

Suomessa on arvioitu olevan yli 800 000 koiraa ja lähes 600 000 kissaa. Euroopan lemmikkiruokateollisuuden tietojen mukaan EU-alueella on noin 138 miljoonaan kissaa ja koiraa; näistä kissoja on noin 75 miljoonaa ja koiria 63 miljoonaa. Lemmikkieläinten määrä on kasvanut selvästi viimeisen 10–15 vuoden aikana ja kasvun arvioidaan jatkuvan.

Markkinoille on tullut useita uusia koirien ja kissojen loislääkkeiden vaikuttavia aineita sekä uusia annostelumuotoja 1990-luvun lopulta alkaen. Kehitystyön painopistetä ovat olleet pitkävaikutteiset systeemisesti vaikutattavat ulkoloislääkkeet, joita voidaan annostella paikallisesti tai suun kautta. Lisäksi markkinoille on tullut uusia laajakirjoisia yhdistelmävalmisteita.

Tämä yhdessä kasvaneen lemmikkieläinmäärän kanssa on johtanut ulkoloisvalmisteiden käytön lisääntymiseen. Uudet helposti annosteltavat, pitkätehoiset valmisteet, puutiaisten määrän kasvu ja kasvanut tieto puutiaisvälitteisistä sairauksista ovat lisänneet omistajien hoitomyönteisyyttä ja siirtäneet lääkityksen painopistettä tartuntojen ehkäisyyn.

Suomessa on tällä hetkellä myynnissä hieman yli 20 puutiaistartuntojen estoon tarkoitettua eläinlääkettä koirille tai kissoille. Koko EU:n alueella markkinoilla on satoja valmisteita. Yleisimmät, jo pitkään käytössä olleet valmisteet ovat paikallisesti vaikuttavia valeluliuoksia, suihkeita tai pantoja. Näissä yleisimpiä vaikuttavia aineita ovat fiproniili, neonikotinoidit kuten imidaklopridi, dinotefuraani ja pyretroidit, joko yksin tai yhdistelmävalmisteina.

Systeemisesti vaikuttavista valmisteista yleisemmin käytettyjä ovat noin kymmenen vuotta sitten markkinoille tulleet isoksatsoliini-ryhmän valmisteet, joita on saatavilla paikallisvaleluliuoksina ja tabletteina. Tällä hetkellä hyväksyttyjä isoksatsoliineja on kuusi: afoksolaaneri, esafoksolaaneri, fluralaaneri, sarolaaneri, lotilaaneri ja tigolaaneri. Yhden vaikuttavan aineen sisältävien valmisteiden lisäksi kaupan on useita vaikuttavia aineita sisältäviä yhdistelmävalmisteita. Näistä osa tehoaa vain ulkoloisiin (ektosidit), osa ulko- ja sisäloisiin (endektosidit).

Käyttömäärät

Toistaiseksi saatavilla ei ole julkaistua tietoa puutiaislääkkeiden myynti- ja käyttömääristä eri maissa tai Euroopan yhteisön alueella kokonaisuudessaan. Globaalisti eläinlääkemarkkinan koko on arviolta noin 30 miljardia euroa, mistä loislääkkeiden osuus on 23 prosenttia. Ulkoloisvalmisteiden osuus loislääkemarkkinasta on noin puolet, eli 3,3 miljardia euroa, ja noin yksi neljäsosa on endektosidivalmisteita.

Perustuen saatavilla oleviin tietoihin loislääkemarkkinan suuruudesta, ulkoloisvalmisteiden myyntimääristä joissakin maissa, koira- ja kissapopulaatioiden koosta ja puutiaislääkkeiden käytettävistä annoksista on voitu arvioida ympäristöön päätyvien lääkeaineiden määriä. Onkin esitetty arvio, että EU-alueella ympäristöön päätyisi vuosittain 12 tuhatta kiloa imidaklopridia, josta 31 prosenttia olisi peräisin pannoista ja 69 prosenttia paikallisvaleluliuoksista.

Vastaavasti on arvioitu, että fiproniilia päätyisi ympäristöön paikallisvaleluliuoksista noin yhdeksän tuhatta kiloa. Systeemisesti vaikuttavista valmisteista isoksatsoliini-yhdisteitä on arvioitu päätyvän ympäristöön pahimmillaan 21 tuhatta kiloa vuodessa. Myös pyretroidi-valmisteita käytetään runsaasti. Koska osa niistä on joissakin maissa luokiteltu biosideiksi, on vaikea arvioida, kuinka suuri eläinlääkkeinä käytettyjen pyretroidien osuus on ympäristöön päätyvistä määristä.

Ympäristövaikutukset

Puutiaislääkkeet kulkeutuvat eri reittejä pitkin ympäristössä kolmeen lopulliseen lokeroon: pintavesiin, pohjavesiin ja maaperään. Useimmat reitit päätyvät pintavesiin, joten niissä on todennäköisesti suurimmat pitoisuudet aktiivisia aineita. Sen sijaan – toisin kuin tuotantoeläimillä – lemmikkien ulosteiden ja virtsan mukana maaperään päätyy todennäköisesti vähemmän lääkeaineita, koska paikallisvalmisteet yleensä imeytyvät huonosti ulosteisiin ja erityisesti kaupunkialueilla omistajat keräävät lemmikkien jätteet ulkona.

Puutiaislääkkeiden kulkeutumisreittejä maaperään tunnetaan kuitenkin vielä melko huonosti. Epäselvää on muun muassa, mikä vaikutus linnunpoikasiin on, jos pesämateriaaliin päätyy loislääkkeillä hoidetun eläimen karvoja. Myös aktiiviaineiden metaboliittien vaikutuksesta tarvitaan enemmän tietoa.

Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on selvitetty erityisesti paikallisesti vaikuttavien ulkoloislääkkeiden jäämien kulkeutumista ympäristöön. Paikallisvalmisteilla on useita vaihtelevia kulkeutumisreittejä ympäristössä. Kulkeutuminen on riippuvaista paitsi paikallisesta ympäristöstä myös muista ulkoisista olosuhteista. Pintavesiin aineita voi päätyä muun muassa suoraan uivista lemmikeistä. Toisaalta lääkejäämiä voi päätyä jätevesiin esimerkiksi lääkityn eläimen tai sen makuualustojen pesuvesien mukana tai kodin siivouksen ja käsien pesun seurauksena.

Pintavesiin aineita voi päätyä suoraan uivista lemmikeistä, mutta lääkejäämiä voi päätyä myös jätevesiin pesuvesien mukana.

Lemmikkien loislääkejäämien kulkeutumisesta maaperään on saatavissa niukasti tutkimuksia. Sen sijaan eri maissa on tutkittu muun muassa imidaklopridin ja fiproniilin pitoisuuksia jätevesissä. Näissä tutkimuksissa on todettu suuria alueellisia eroja, joihin voivat vaikuttaa esimerkiksi paikalliset ilmasto-olosuhteet tai erilaiset koirien ja kissojen pitotavat. Koska puutiais-lääkkeiden vaikuttavia aineita on käytetty tai jossain määrin käytetään edelleen myös biosideissa ja kasvinsuojeluaineissa, osa ympäristössä tavatuista jäämistä voi olla peräisin myös muista lähteistä kuin eläinlääkkeistä.

Todennäköisesti myös systeemisesti vaikuttavia valmisteita kulkeutuu eniten pintavesiin, erityisesti jos ne annostellaan paikallisesti iholle. Suun kautta annosteltaessa ympäristöaltistukseen vaikuttaa eniten jätteiden, erityisesti ulosteiden käsittely.  Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmaa tietoa, kuinka paljon käytettyjen valmisteiden aktiiviaineista päätyy ympäristöön ja kuinka paljon päätyy jätelaitoksiin tai kaatopaikoille esimerkiksi käytetyistä pakkauksista, pannoista ja ulosteista.

Lääkkeiden ympäristöhaitat

Vaikka nykyinen lainsäädäntö ei pääsääntöisesti edellytä lemmikkieläinten lääkkeiltä kattavaa ympäristövaikutusten arviointia, on monista puutiaislääkkeiden vaikuttavien aineiden ympäristölle aiheuttamista uhista saatavissa tietoa muista lähteistä kuin lääkkeiden myyntilupa-arvioinneista. Seuraavassa on esitetty pääpiirteitä yleisimmin puutiaislääkkeissä käytettävien aineiden ominaisuuksista.

Imidaklopridin ja muiden neonikotinoidi-ryhmän aineiden ja fiproniilin haittavaikutukset liittyvät näiden aineiden insektisidisiin ominaisuuksiin ja hermosto-vaikutuksiin. Ne ovatkin myrkyllisiä paitsi kohdelajeille myös monille vesieliöille kuten äyriäisille, pölyttäjähyönteisille ja maaperän hyödyllisille pieneliöille. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) arvioinnin mukaan imidaklopridi on hyvin pysyvä maaperässä ja tummien vesien sedimenteissä, lisäksi sillä on kohtuullinen kulkeutumiskyky maaperässä. Se liukenee hyvin veteen ja on stabiili hydrolyysissa, mutta herkkä valolle. Myös fiproniili on herkkä valolle ja pysyvä sekä maaperässä että vesien sedimentissä. Fiproniilin liikkuvuus maaperässä on vähäistä tai kohtuullista ja se liukenee kohtuullisesti.

Isoksatsoliinien käyttäytymisestä ympäristössä ja mahdollisista ympäristö-vaikutuksista on tietoa niukasti, koska niitä käytetään pääasiassa seuraeläinten lääkkeissä, joiden myyntiluvan edellytyksenä on nykyisin vain suppea ympäristöriskien arviointi (faasi I). Tästä poikkeus on fluralaaneri, joka on hyväksytty myös kanapunkki-tartunnan hoitoon. Kanoille tarkoitetun fluralaanerivalmisteen myyntilupa-arviointi sisältää myös laajemman ympäristövaikutusten arvioinnin (faasi-2). Tämän perusteella fluralaanerille on määritetty pintavesien raja-arvoksi (environmental threshold concentration, ETC) 4.7 ng/l.

Isoksatsoliinien kemiallisten ja farmakologisten ominaisuuksien perusteella voidaan päätellä, että niillä on insektisidisiä ja akarisidisia vaikutuksia paitsi kohde-eliöihin myös ympäristön pieneliöihin. Lisäksi niiden pysyvyys ja kerääntyminen ympäristöön sekä PFAS-rakenne (perfluorattu alkyyliyhdiste) ovat riskejä ympäristölle. Fluralaaneri on luokiteltu pysyväksi tai hyvin pysyväksi maaperässä ja aerobisessa makean veden sedimentissä. Sen sijaan se ei ole pysyvä makeassa vedessä tai anaerobisessa sedimentissä.

Käytetyt puutiaispannat sisältävät käyttöajan lopussa jopa 60 prosenttia alkuperäisestä määrästä vaikuttavaa ainetta. Ne on syytä hävittää lääkejätteenä apteekin kautta.

Muista isoksatsoliineista ei ole saatavilla tutkimustietoa ympäristövaikutuksista, mutta niiden käyttäytymistä ympäristössä voidaan jossain määrin arvioida niiden farmakokineettisten ominaisuuksien perusteella. Ne erittyvät pääosin muuttumattomina ulosteiden mukana. Tästä poikkeuksena on afaksolaaneri, joka erittyy pääosin vesiliukoisina metaboliitteina.

Ennakoiva työ

Hyönteisten merkitys sekä maa- että vesiekosysteemeissä ja ravintoketjuissa sekä osana monimuotoisuuden säilyttämistä on olennainen. Siksi raportit hyönteiskantojen yksipuolistumisesta ja hyönteisbiomassan vähentymisestä ovat erittäin huolestuttavia. Tämän vuoksi on kiinnitettävä huomioita myös puutiais- ja muiden lemmikkien ulkoloislääkkeiden mahdollisiin ympäristöhaittoihin ja miten niitä voidaan vähentää ja ehkäistä.

Euroopan komission strategisten linjausten mukaan Euroopan lääkeviranomaiset tekevät aktiivisesti työtä kehittääkseen myös lemmikkien puutiaislääkkeiden ympäristöriskien arviointia ja parantaakseen ohjeistusta ympäristöriskien minimoimiseksi. Työn alla on muun muassa lemmikkieläinten ulkoloislääkkeiden ympäristöriskinarvioinnin vaatimusten uudistaminen sekä ohjeistojen päivitys ja kehittäminen riskinhallintatoimenpiteiden tehostamiseksi. Lainsäädännön muutokset eivät kuitenkaan tapahdu yhdessä yössä.

Siksi tarvitaan kaikkien lääkkeiden määrääjien ja käyttäjien osallistumista ja vastuun ottamista. Vain näin varmistetaan puutiaislääkkeiden tarpeellinen, tehokas ja samaan aikaan myös ympäristöä suojeleva käyttö.

Ympäristöhaittojen ehkäisy ja hallinta

Suomessa on ollut pitkään saatavilla ilman reseptiä useita pääosin paikallisesti vaikuttavia puutiaislääkkeitä. Hiljattain kauppaan on tullut myös ensimmäiset reseptivapaat isoksatsoliinivalmisteet. Puutiaislääkkeiden mahdollisten ympäristöriskein hallinnan lähtökohta on valmisteiden asianmukainen, suunniteltu ja oikein kohdennettu käyttö. Eläinlääkärien rooli tämän toteuttamisessa on merkittävä.

Eläinlääkärien tulisi aktiivisesti neuvoa lemmikkien omistajia myös reseptivapaiden valmisteiden oikeasta ja asianmukaisesta käytöstä ja miten mahdolliset riskit, myös ympäristöön liittyen, voidaan minimoida. Lääkitys ja muu puutiaisten ehkäisy pitäisikin suunnitella kullekin lemmikille yksilöllisesti kunkin tarpeet ja riskit huomioiden.

• Lemmikkien omistajia opastetaan käyttämään kyseiselle lemmikille sopivaa valmistetta oikein annosteltuna ja vain tarvittaessa. Sopivan valmisteen valintaan vaikuttavat muun muassa lemmikin ikä, yleisterveys ja elinolosuhteet, talouden muut lemmikit, matkustustarve ja matkakohteet, miten lemmikkiä pystytään lääkitsemään ja omistajan sitoutuminen lääkitykseen sekä mahdolliset muut käytössä olevat lääkkeet.
• Valmisteita käytetään valmisteyhteenvedon mukaisesti ja laajakirjoisia yhdistelmävalmisteita käytetään vain tarvittaessa todettujen sekatartuntojen hoitoon.
• Lemmikkien omistajia opastetaan noudattamaan pakkausselosteen ohjeita valmisteen turvallisesta käytöstä, kuten uimisen estämisestä lääkityksen jälkeen tai pannan kanssa.
• On tärkeää selittää lemmikkien omistajille, että monien – erityisesti pantojen – valmistetiedot sisältävät tietoja uimisen tai pesemisen vaikutuksesta valmisteen tehoon. Tämä ei kuitenkaan ole sama asia kuin valmisteen turvallisuus ympäristölle, vaan lähtökohtaisesti uiminen tai lemmikin peseminen puutiaispannan kanssa tai pian paikallisvalmisteen annostelun jälkeen vapauttaa veteen vesi-eliöille haitallisia lääkeaineita.
• Vaikka tutkimustietoa paikallisvalmisteilla lääkityn lemmikin karvojen lääkejäämien vaikutuksista hyönteisiin tai pikkulintujen poikasiin on vielä niukasti, olisi hyvä välttää lemmikistä harjattujen karvojen päätymistä luontoon ja lintujen pesämateriaaliksi paikallisvalmisteita käyttäessä.
• Eläinlääkärin on hyvä tiedostaa ja myös informoida omistajia, että kaikilla vanhemmilla puutiaislääkkeillä valmisteyhteenvetoja ja pakkausselosteita ei ole päivitetty nykyisten ohjeistojen mukaiseksi ja niistä voi puuttua varoituksia esimerkiksi ympäristöriskeistä ja ohjeita niiden minimoimiseksi. Myös vanhempia valmisteita käytettäessä on tärkeää noudattaa asianmukaisia varotoimia.
• Omistajia on syytä muistuttaa lääke- ja pakkausjätteiden asianmukaisesta hävityksestä pakkausselosteen ohjeiden mukaisesti. Tutkimuksissa on muun muassa osoitettu, että käytetyt puutiaispannat sisältävät käyttöajan lopussa jopa 60 prosenttia alkuperäisestä määrästä vaikuttavaa ainetta. Ne onkin syytä hävittää lääkejätteenä apteekin kautta.
• Käytettäessä suun kautta annosteltavia valmisteita ulosteiden keräys ja asianmukainen hävitys on tärkeää.
• Eläinlääkäri opastaa ja muistuttaa omistajia myös ei-lääkkeellisten puutiaisten torjuntamenetelmien tehosta ja tärkeydestä. Näitä ovat muun muassa lemmikin päivittäiset punkkitarkastukset ja puutiaisten poistaminen lemmikistä; ruohon pitäminen lyhyenä omalla pihalla ja mahdollisuuksien mukaan sellaisten ulkoilumaastojen välttäminen, joissa puutiaiset viihtyvät; lemmikin ympäristön kuten makuualustojen säännöllinen tarkastus ja puhtaanapito.

Kirjoitus julkaistu ensimmäisen kerran Eläinlääkärilehdessä 2/2024.

Stella Attia ja Minna Leppänen

Kirjoittajat ELL Stella Attia ja ELT, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Minna Leppänen työskentelevät Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa.