Mikä on hoitovirhe eläinlääkärin työssä?
Hoitovirhe on vakava asia eläinlääkärin työssä, mutta sen määrittäminen ei ole aina yksinkertaista. Hoitovirheestä puhutaan, kun eläinlääkäri on hoitanut eläintä huolimattomasti tai virheellisesti tavalla, joka on aiheuttanut vahinkoa eläimelle. On tärkeää ymmärtää, että eläinlääkäri ei ole automaattisesti vastuussa kaikista hoidon aikana tapahtuvista epäonnistumisista eikä voi taata tiettyä lopputulosta.
Eläinlääkäri ei ole automaattisesti vastuussa kaikista hoidon aikana tapahtuvista epäonnistumisista eikä voi taata tiettyä lopputulosta.
Keskeinen kysymys hoitovirheiden käsittelyssä on, onko eläinlääkäri toiminut moitittavasti. Käytännössä eläinlääkärin tulee pystyä osoittamaan, että hän on toiminut huolellisesti ja hyvän eläinlääkintätavan mukaisesti. Jos eläinlääkäri on toiminut kaikkia huolellisuusvaatimuksia noudattaen ja vahinkoa on silti syntynyt, kyseessä ei ole hoitovirhe, vaan esimerkiksi tavanomainen komplikaatio.
Jos eläinlääkäri on toiminut kaikkia huolellisuusvaatimuksia noudattaen ja vahinkoa on silti syntynyt, kyseessä ei ole hoitovirhe, vaan esimerkiksi tavanomainen komplikaatio.
Kolme kriteeriä hoitovirheen määrittämiseksi:
- Vahinko on aiheutunut: Asiakkaalle on aiheutunut menetys tai kuluja. Esimerkiksi eläimen arvon aleneminen tai ”korjaavien” hoitokulujen syntyminen voivat viitata vahinkoon.
- Eläinlääkärin toiminta on ollut virheellistä tai huolimatonta: Tätä arvioitaessa verrataan, miten huolellinen eläinlääkäri olisi toiminut vastaavissa olosuhteissa.
- Moitittava toiminta on syy-yhteydessä vahinkoon: Vahinko on syntynyt eläinlääkärin moitittavasta toiminnasta.
Onko eläinlääkäri toiminut moitittavasti?
Vahingonkorvausvastuun syntyminen edellyttää, että eläinlääkärin toiminnassa on jotain moitittavaa, olipa kyseessä virheellinen toiminta tai laiminlyönti. Silloin puhutaan vahingonaiheuttajan tuottamuksesta.
Jotta kyse olisi huolimattomuudesta, eläinlääkärillä on tullut olla todellinen mahdollisuus toimia toisin. Eläinlääketieteen epätäydellisyys voi rajoittaa, mihin eläinlääkäri pystyy. Huolimattomuuden arvioinnissa verrataan, miten kuvitteellinen huolellinen eläinlääkäri olisi toiminut vastaavassa tilanteessa.
Eläinlääketieteen epätäydellisyys voi rajoittaa, mihin eläinlääkäri pystyy.
Jos eläinlääkärin antama hoito on ollut hyvän eläinlääkintätavan mukaista, ei hoitovirheväitteen kriteerit täyty. Hyvän eläinlääkintätavan arviointi perustuu siihen, miten kuvitteellinen asiantunteva ja huolellinen eläinlääkäri olisi toiminut kyseisessä tilanteessa.
Kuka virhettä arvioi?
Hoitotilanteiden puolueettoman arvioinnin suorittaa Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta. Ruokavirasto julkaisee säännöllisesti eläinlääkärien ammatinharjoittamiseen kohdistuvien valvontaratkaisujen tiivistelmiä.
Pääset tästä suoraan ratkaisuihin.
Aluehallintovirastot ja Ruokavirasto käsittelevät eläinlääkärin ammattitoimintaa koskevia kanteluja. Vahingonkorvausvastuuta arvioivat Eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta (ELVA) ja Kuluttajariitalautakunta.
Tärkeä muistutus
Joskus eläin ei parane, haavat tulehtuvat, oireet pahenevat tai eläin menehtyy, vaikka eläinlääkäri on toiminut hyvän eläinlääkintätavan mukaisesti. Tällöin ei ole kysymys hoitovirheestä, vaan tavanomaisesta komplikaatiosta, sillä vastuuperuste, kuten eläinlääkärin huolimattomuus, puuttuu.
Jos eläinlääkärin hoito on ollut hyvän eläinlääkintätavan mukaista, menettely ei lähtökohtaisesti ole moitittavaa, eikä hoitovirheen kriteerit täyty.